Discoveryn astronautit avaruuskävelyllä

Avaruuskävelyjä tehdään yhteensä kolme eli yksi enemmän kuin alun perin oli suunniteltu.

Avaruussukkula Discoveryn astronautit ovat tehneet lentonsa ensimmäisen avaruuskävelyn. Sen tarkoituksena oli kokeilla, voidaanko sukkulaa tarpeen vaatiessa huoltaa avaruudessa. Varsinaisia korjaustöitä ei yli kuusituntisen kävelyn aikana tehty.

- Onpa kaunis päivä kiertoradalla, huudahti astronautti Piers Sellers heti päästyään ulos aluksesta.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa pyrkii aloittamaan säännölliset sukkulalennot pian uudestaan, sillä aluskanta vanhenee vuoteen 2010 mennessä. Korjauskokeilut avaruudessa ovat yksi tapa osoittaa, että sukkulat ovat turvallisia.

Mahdollista on, että korjauksiakin joudutaan vielä tekemään. Sukkulan pohjasta otettuja kuvia tutkineet analyytikot nimittäin ovat havainneet, että pohjan eristelaattojen välissä on pari kohoumaa. Samanlaisia kohoumia havaittiin myös Discoveryn edellisellä lennolla, ja tuolloin astronautti poisti ne käsin.

Sukkulaohjelman apulaisjohtajan John Shannonin mukaan kohoumat voidaan irrottaa jos näyttää siltä, että ne voivat olla aiheuttaa vaaran Discoveryn paluumatkalla.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat