Discovery telakoitui ISS-avaruusasemalle

Sukkulassa ei ole ilmennyt laukaisun aiheuttamia vikoja. Discovery viipyy avaruudessa 12 vuorokautta.

Amerikkalainen avaruussukkula Discovery telakoitui nnistuneesti kansainväliseen avaruusasemaan varhain eilen Suomen aikaa. Sukkula pysyy telakoituneena ISS-avaruusasemaan kahdeksan päivää ennen paluulentoa Maahan.

Discovery näyttää olevan kunnossa laukaisunsa jälkeen. Astronautit tutkivat alusta kolme tuntia telakoitumisen jälkeen ja tulivat siihen tulokseen, ettei siihen tullut ainakaan isoja vikoja laukaisussa. Sukkulan vasempaan siipeen on kuitenkin Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan mukaan saattanut osua jotakin vähäisellä voimalla.

Discoveryssa on mukana myös Ruotsin ensimmäinen astronautti, tukholmalainen hiukkasfyysikko Christer Fuglesang, 49, joka on valmistautunut avaruuslennolle jo 14 vuoden ajan.

Fuglesang oli myöhään eilen tekemässä avaruuskävelyn yhdessä amerikkalaisen Robert Curbeamin kanssa. Heidän tehtävänään oli kiinnittää ISS-asemaan kaksi tonnia painava palkki. Muiden avaruuskävelyjen kuluessa astronautit jatkavat muutoin avaruusaseman rakennustöitä.

Astronautit ovat amerikkalaisia Fuglesangia lukuun ottamatta. Heistä kaksi on naisia ja viisi miehiä. Toinen naisista, Sunita Williams, jää asemalle puoleksi vuodeksi muiden lähtiessä. Hän korvaa asemalta lähtevän saksalaisen Thomas Reiterin.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat