Discovery palasi viimeiseltä matkaltaan - katso video

Avaruussukkula Discovery on tehnyt viimeisen matkansa. Sukkula palasi Maahan viimeiseltä lennoltaan, kun se laskeutui onnistuneesti Floridaan alkuillasta Suomen aikaa.

Yhdysvallat luopuu tänä vuonna koko sukkulalaivastostaan. Kahdelle muulle sukkulalle Endeavourille ja Atlantikselle suunnitellaan viimeisiä lentoja huhti- ja kesäkuuksi.

Kun sukkulalennot päättyvät, Yhdysvallat vie astronautteja avaruusasemalle väliaikaisesti venäläisillä aluksilla.

Discovery laukaistiin avaruuteen ensimmäisen kerran vuonna 1984. Se on Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan sukkuloista vanhin ja sillä on tehty eniten lentoja.

Kaksi Nasan sukkulaa on tuhoutunut onnettomuuksissa. Challenger räjähti pian laukaisun jälkeen tammikuussa 1986, jolloin seitsemän mukana ollutta astronauttia sai surmansa.

Columbia-sukkula puolestaan tuhoutui palatessaan Maan ilmakehään helmikuussa 2003. Myös sen kyydissä olleet seitsemän astronauttia saivat surmansa.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat