Diplomaatit kovilla Irakissa

Irakin tulehtunut tilanne aiheuttaa päänvaivaa myös diplomaateille eri puolilla maailmaa. Suomen ulkoministeriö ei edes harkitse suurlähetystön avaamista Bagdadissa. Ulkomaalaiset diplomaatit Irakissa kun joutuvat usein iskujen kohteeksi. Saksan Suomen suurlähettiläs Hanns Schumacher siirtyy lintukodosta 45 turvamiehen saartamaksi Bagdadiin.

Saksan suurlähettiläs Hanns Schumacher jää kaipaamaan Suomesta rauhaa, saunaa ja golfia. Nelivuotinen diplomaattipesti on nyt ohi.

- En valehtele kun sanon, että lähden täältä kyynel silmäkulmassa, sanoo Schumacher.

Suomi ei ollut suurlähettiläälle lepopaikka tai välietappi. Töitä riitti mm. Saksan ja Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella, jotka molemmat osuivat Schumacherin Suomen kaudelle.

Nyt Schumacher siirtyy Kuusisaaresta Bagdadiin, jossa esimerkiksi Suomen suurlähetystö suljettiin jo vuonna 1991 ja pysyy yhä tyhjillään. Ulkoministeriön mielestä suomalaiselle diplomaatille Irak on liian riskialtis paikka.

- Kyllä se tällä hetkellä olisi painajainen, enkä toivo sitä kenellekkään. Toimimismahdollisuudetkin ovat siellä aika olemattomat, sanoo Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan yksikön päällikkö Eija Rotinen Ulkoministeriöstä.

Suurlähettiläs Schumacher on toista mieltä. Vaikka Irak on vaarallinen, voidaan diplomatian keinoin ainakin yrittää selvittää sekasortoa.

- Lähden todella vapaaehtoisesti Irakiin, vaikka diplomatiatehtävä Irakissa on tällä hetkellä yksi vaikeimmista koko maailmassa. Ei ketään suurlähettilästä sinne pakoteta lähtemään.

Irakissa työskentelee arviolta 20 000 aseistettua turvamiestä, joista kolmisensataa ulkomaalaista on saanut surmansa.

Schumacherin turvakaartiin kuuluu 45 saksalaista ammattilaista. Suomessa alkanut golfharrastus ei Irakissa jatku.

- Ei missään nimessä. Lähin golfkenttä on 700 km päässä ja Irakissa ei muutenkaan voisi koskaan tietää räjähtääkö golfpallo, sanoo Hanns Schumacher.

(Tanja Huutonen/MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat