Mainos

Diplomaatit ja sissit kriisikokoukseen Sri Lankassa

Sri Lankassa tamilisissien eilinen hyökkäys on herättänyt pelon maan luisumisesta takaisin sisällissotaan. Rauhanhanketta tukevat diplomaatit ovat tänään kokoontuneet kriisikokoukseen sissien kanssa.

Sri Lankan rauhanhankkeen tukijat ovat kokoontuneet tänään kriisineuvotteluihin tamilisissien kanssa. Neuvottelut käynnistettiin sen jälkeen, kun tuoreet väkivaltaisuudet olivat herättäneet pelkoja maan paluusta takaisin sisällissotaan.

Yhdysvaltain, Euroopan unionin, Japanin ja Norjan edustajat ovat tavanneet tamilisissien poliittisen siiven johtajan S.P. Thamilselvanin yli 300 kilometriä pohjoiseen pääkaupungista Colombosta, vahvistaa sissien edustaja. Keskustelujen sisällöstä ei ole kerrottu tarkemmin julkisuuteen.

Sri Lankan hallitus vaati eilen kansainvälistä yhteisöä painostamaan tamilisissejä lopettamaan väkivaltaisuudet.

Viisitoista merisotilasta sai eilen surmansa Sri Lankan luoteisosassa tapahtuneessa hyökkäyksessä, josta armeija syytti tamilisissien LTTE-järjestöä. Kyseessä oli verisin välikohtaus vuonna 2002 solmitun tulitauon jälkeen. Lisäksi kolme muuta ihmisiä kuoli toisaalla väkivaltaisuuksissa.

Avustajamaat ovat luvanneet miljardeja dollareita Sri Lankan jälleenrakentamiseen, jos hallitus ja sissit etenevät rauhanprosessissa. Taannoinen sisällissota vei yli 60 000 ihmisen hengen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(23.12.2005)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.