Dingo-musikaali Vantaalla - Neumannkin herkistyi

Dingon kasarihitit soivat Vantaan Martinus-konserttitalossa täpötäydelle salille. Nahkatakkinen tyttö, Autiotalo ja Sinä ja minä - kappaleet on sovitettu uudestaan ja tarina ei ole 80-luvulta, vaan täyttä tätä päivää.

"Nuoruus on niin vaikeaa, että vasta keski-iässä siitä selviäisi." Näin lainaa käsikirjoittaja Hanna Suutela Henrik Tikkasen ajatelmaa Nahkatakkinen tyttö-musikaalin käsiohjelmassa. Musikaalin ensi-ilta oli perjantaina 10.1.2014 ja vastaanotto suorastaan riehakas. Uudelleen sovitettu kasarihitit saivat vanhemmat muistelemaan nuoruuttaan. Nuori yleisö eli mukana tarinassa, jossa oli niin larppaajia kuin kiusaamistakin.

Treeniä hullunlailla

–Kotimaisia nuorisomusikaaleja tehdään vähän ja tätäkin esitystä on tulossa bussilasteittain koululaisia katsomaan. Ja Dingon 30 vuotta vanhojen laulujen sanat sopivat nykyhetkeen täysillä. Osan biiseistä tunnistaa heti, osa on kaukana alkuperäisestä. Kovasti olemme tehneet töitä ja nuoret ovat uhranneet niin vapaailtojaan kuin syys-ja joululomiaankin tämän vuoksi. Minullehan nämä Dingon biisit ovat tietysti tuttuja, C-kasetille on tullut nauhoitettua hitti jos toinenkin. Mutta hienosti tekstit sopivat tämänkin päivän nuoren arkeen ja elämään, kertoo ohjaaja-käsikirjoittaja Kari Jagt MTV Uutisille.

Unelmarooli

Lukiolaisille itselleen tämä projekti on erittäin tärkeä.

–Pääsee tällainen ei-ammattilainen tekemään ihan ammattimaisesti musiikkiteatteria. Aivan mahtavaa. Tämä on ensimmäinen iso roolini ja unelmani on saada tästä ammatti. Minulla on tosin järki päässä, että se on yksi vaihtoehto muiden joukossa, mutta unelma joka tapauksessa, sanoo nahkatakkista tyttöä esittävä Emmi Aaltonen.

–Minä olen puolestaan Jone, toinen pääosan esittäjä. Jone on sellainen ujo, reipas poika. Tämä on iso rooli, mutta useampi haki Dingon roolia. Kovasti olen tehnyt töitä, monen illat ovat menneet reploja opetellessa ja ylipäätään miettiessä, mitä siellä lavalla tekisi, kertoo puolestaan Benjamin Klementtinen MTV Uutisille juuri ennen ensi-iltaa.

Dingo-musikaaleja on tehty yksi aiemmin. Autiotalo-niminen musikaali nähtiin Hämeenlinnan teatterissa vuonna 2000 ja tulevana keväänä siitä nähdään nuorten tekemä versio.

Neumann haltioitui

Täpötaydessa Martinus-salissa oli mukana myös odotettu kunniavieras. Pertti "Nipa" Neumann kertoi olevansa aivan häkeltynyt. Ensinnäkin siitä, että Dingon musiikkia kuuntelevat myös nuoret, jotka eivät ole edes eläneet Dingo-hysterian aikaan. Miten olisivatkaan, sillä ovat 17-vuotiaita, Dingon suurmenestys 30 vuoden takaista. Kappaleiden tekstit kuitenkin sopivat myös nykynuorten elämään.

–Dingo on saanut uskomattoman kunnianosoituksen ja olen aivan häkeltynyt. Karvat nousivat pystyyn, niin hienosti nämä nuoret esiintyvät. Sellaista uskomatonta intensiteettiä ja meininkiä. Tuli hienoja takaumia ja flash backejä, mutta terveella tavalla. Oli se aika mahtavaa mennä vessaan, kun kundit siellä ihmetteli, että oletko sä oikeesti tehnyt nämä biisit. Joo-o, olen mä, kertoo Neumann MTV Uutisille.

Erityisesti Neumann ihasteli Hämähäkkimiestä. Sen uusi esitys ja sovitus teki mieheen vaikutuksen.

–Mä toivon, että mun musiikki tuo ja luo hyviä fiiliksiä ja wau, tässä on hyvä esimerkki. Mitä muuta sitä voisi edes toivoakaan, myhäilee Neumann ja vihjaa, että ei Dingon taru lopu tähän. Jonkinlaista elokuvaakin olisi kuulemma tulossa.

Nostalgian nälkää ja iloa

Vaskivuoren lukiolaisten Dingo-musikaali ei kerro 80-luvusta, vaikka musiikki onkin siltä ajalta. Nahkatakkisella tytöllä on rankkojakin muistoja ja kokemuksia. Tarinassa on jännitystä, mielen järkkymistä, ihastumista ja pettymystä. Iloa ja riemua. Monen nuoren elämän koko skaala. Päällimmäisenä jää mieleen valtava nuoruuden energia, joka tuntuu tarttuvan myös moniin nostalgian nälkäisiin vanhempiin.

Aiheesta lisää Kymmenen uutisissa.

Vaskivuoren lukion musikaali: Nahkatakkinen tyttö Vantaan konserttitalo Martinus 10.1.-19.1.2014


Lue myös:

    Uusimmat