Mainos

Digikameran keksijä saneeraukseen - Kodak ei pärjännyt kilpailussa

Maailman valokuvamarkkinoita vuosikymmenten ajan hallinnut Eastman Kodak hakeutuu suojaan velkojiltaan. Kysymyksessä on Yhdysvaltain konkurssilainsäädännön mukainen saneerausmenettely.

130 vuotta vanha yritys on jo pitkään ollut jyrkässä alamäessä. Sillä on enää 7 000 työntekijää kotikaupungissaan Rochesterissa, kun enimmillään työntekijöitä oli 60 000.

Kodak on tunnettu erityisesti filmeistään, mutta yhtiö on yrittänyt laajentua kameroiden ja muiden kuluttajatuotteiden valmistukseen. Kodak on kuitenkin epäonnistunut pysymään mukana kelkassa digitaalisten kameroiden vallattua markkinat, vaikka yhtiö itse keksi aikoinaan digitaalisen kameran.

Pääjohtaja Antonio Perez kertoo, että Kodak yrittää maksimoida patenttisalkkunsa arvon velkasaneerauksen aikana.

(MTV3 - STT - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.