Digi-tv-puhelimessa ruuhkaa myös tänään

Digitaan tulleet puhelut ovat venyneet pitkiksi, sillä neuvojat ovat joutuneet opastamaan soittajaa koko digiboksin asentamisen ajan.

Digi-tv-kysymykset tukkivat viikonloppuna Digitan neuvontanumeron. Digitan viestintäpäällikön Birgit Selosen mukaan soittoja tuli esimerkiksi eilen parituhatta.

Neuvontanumerossa on kerrallaan vastaamassa kymmenkunta ihmistä. Myös puhelujen venyminen tukki linjoja, sillä usein neuvojat joutuivat opastamaan soittajaa koko digiboksin asentamisen ajan. Suurin osa soitoista koskikin digisovittimen liittämistä ja kanavien hakemista. Myös antennin suuntaaminen askarrutti soittajia.

Ylen palautepuhelimien pirinä pysyi maltillisena. Viestintäpäällikkö Mika Ojamies kertoo, että katsojapalautetta ei ollut tullut juuri normaaliviikonloppua enemmän. Myös Yleltä kysyttiin eniten digiboksin toimintaan liittyviä kysymyksiä.

Ojamiehen mukaan jokunen soittaja oli myös ilmoittanut kyllästyneensä koko asiaan ja lopettavansa television katselun kokonaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat