Dieselin veronkorotus nostaa bussilippujen hintoja

Dieselin veronkorotus ajaa bussiyhtiöt ahtaalle. Taksojen tarkistamisen lisäksi dieselin veronkorotus johtaa heikosti kannattavien bussivuorojen lakkauttamisiin.

Taksoja nostavat kohonneet palkkakustannukset ja erityisesti dieselvero, johon tuli vuodenvaihteessa 21 prosentin korotus. Korotus nostaa dieselin hintaa noin 13 senttiä litralta.

- Polttoaineen hintahan on noussut viime vuosina reilusti jo muutoinkin, että kyllä tämä veronkorotus tässä vaiheessa tuntuu kohtuuttomalta, Jyväskylän liikenteen toimitusjohtaja Jaakko Raunio

Veronkorotus syö bussiyhtiöiden taloutta jo siinä määrin, että linjoja on lakkautettava. Jyväskylän Liikenne esimerkiksi lopettaa kesällä pikavuoron Vaasaan, ja vuodenvaihde poisti Jyväskylän ja Keuruun väliltä useita bussivuoroja.

Linja-autoliitto vaatii busseihin verovapaata polttoainetta, kuten lento- ja rautatieliikenteessä. Liiton mukaan nykyinen veroratkaisu ei tue joukkoliikennettä.

Iloisiakin uutisia bussimatkustajille on, sillä Suomessa aloitti tänään ensimmäinen halpabussiyhtiö. Lippu Tampereelta Poriin maksaa edullisimmillaan kolme euroa.

Lue myös:

    Uusimmat