Dieselin hinta noussut rajusti

Öljy- ja kaasualan keskusliiton varatoimitusjohtaja Pekka Huttula sanoo, että bensiinin hintaa tulevana kesänä on vaikea ennustaa. Yleensä alkava autoilusesonki nostaa bensiinin hintaa, sillä kysyntä kasvaa.

- Jos katsotaan aiempia vuosia, kesän kynnyksellä kysyntä on bensiinissä, ja tuolloin bensiinin hinnat ovat nousseet. Polttoaineiden hintaan vaikuttavat kuitenkin monet seikat, jotka voivat kertaheitolla muuttaa bensiinin hintaan jopa laskevasti, kuvailee Huttula.

Eteinkin dieselin hinta on koko kevään ajan tullut ylöspäin. Öljy- ja kaasualan keskusiiton tuoreimman (15.4.) hintatilaston mukaan dieselin hinta on noussut alkuvuodesta noin 5 sentillä. Tuorein tilastoitu (15.4) hinta on 125,6 senttiä/litra. Alkuvuonna dieseliä myytiin 120-121 senttiä/litra. Huhtikuun puolenvälin jälkeisiä tilastoja ei vielä ole satavilla.

- Tänä vuonna on poikkeuksellinen tilanne siinä mielessä, että nimenomaan dieselin hinta on noussut. Tänä vuonna bensiinivarastot Yhdysvalloissa ovat kohtalaisen suuret, mutta dieselistä ja kevyestä polttoöljystä on enemmän vajausta. Tämä ei ole normaali kevään tilanne, kertoo tilastosuunnittelija Jyrki Pohjolainen.

Kevään aikana bensiini on matalimmillaan maksanut 140,8 senttiä/litra ja korkeimmillaan 142,0 senttiä/litra. Bensiinin litrahinta on siis ollut hyvin tasaisesti reilussa 140 sentissä.

Raakaöljyn hinta hipoo nyt ennätyskorkeuksia

- Raakaöljyn hinta voisi laskea tuntuvastikin, jos esimerkiksi sijoittajat olisivat kiinnostuneita muista sijoituskohteista, arvioi öljy- ja kaasualan keskusliiton varatoimitusjohtaja Pekka Huttula.

Epävakaat osakemarkkinat ovat houkutelleet sijoittajia öljyn raaka-ainemarkkinoille. Tämän hetkisten arvioiden mukaan raakaöljylle tulee hintalisää 15-20 dollaria barrelilta juuri sijoittajien voimakkaan kysynnän takia.

- Öljyn kysyntä on jatkunut voimakkaana erityisesti Aasian talouskasvun vuoksi. OPEC-maat eivät ole lisänneet öljyn tuotantoaan, sillä heidän mukaansa muut syyt pitävät raakaöljyn hintaa korkealla. Näitä muita syitä ovat heidän mukaansa juuri sijoittajien käyttäytyminen.

Yhdysvaltain heikentynyt dollari on itsessään syy öljyn korkeaan hintaan. Öljyn hintaan vaikuttavat myös erilaiset rauhattomuuspesäkkeet maailmalla, kuten Nigerian epävakaa tilanne.

Lue myös:

Lue myös:

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat