Dieseleiden osuus autokannasta nousussa

Dieseleiden osuus liikenteessä olevista henkilöautoista on noussut nopeasti. Ajoneuvohallintokeskuksen (AKE) mukaan dieseleiden osuus on kohonnut puolessa vuodessa 14,5 prosentista 16,2 prosenttiin.

Dieseleiden yleistymiseen on vaikuttanut vuodenvaihteessa voimaan astunut autoveron muutos, joka suosii bensiinimoottoreihin verrattuna vähäpäästöisempiä dieseleitä.

Uusien autojen ohella dieselöitymistä on edesauttanut käytettyjen dieselautojen tuonti, kertoo ylitarkastaja Saara Norrman Ajoneuvohallintokeskuksesta.

Henkilöautokannan kasvuvauhti lähes kaksinkertaistui tammi-kesäkuussa vuoden takaiseen verrattuna autoveron muutoksen seurauksena. Kasvua kertyi 3,3 prosenttia.

Liikenteessä olevien henkilöautojen määrä lisääntyi kuitenkin vain prosentin verran. Norrman arvioi, että syynä on viime marraskuussa voimaan astunut mahdollisuus poistaa auto tilapäisesti käytöstä.

Kun auto on poistettu käytöstä, siitä ei tarvitse maksaa veroa eikä liikennevakuutusta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat