Diesel kallistunut nopeasti - kuljetusalalle 150 miljoonan lisälasku

Diesel on kallistunut kovaa vauhtia tämän talven aikana. Viimeisen kolmen kuukauden sisällä hinta on noussut peräti 14 prosentilla.

- Tässä lähestytään jo vuoden 2008 hintapiikkiä. Silloin huipussaan olivat dieselin hinta ja taloussuhdanne. Nyt vain dieselin hinta on huipussaan, Suomen Kuljetus ja Logistiikan toimitusjohtaja Iiro Lehtonen vertaa tilanteita.

Dieselin kallistuminen merkitsee kuljetusalalle 150 miljoonan euron lisäkustannuksia. Kuljetusyrittäjät pelkäävätkin nyt, että jopa kolmasosa yrityksistä tekee tappiota, kun polttoaineen kallistumista ei saada siirrettyä riittävän nopeasti asiakkaille.

- Esimerkiksi täysperävaunurekan kustannuksiin dieselin kallistuminen on tehnyt kolmen kuukauden aikana noin tuhannen euroa lisää. Se on melko paljon. Summa täytyy saada ilman muuta siirrettyä hintoihin, jonka asiakas ja kuluttajat tulevat maksamaan, sanoo Helsingin Kuljetusyrittäjien puheenjohtaja Eero Hakala.

- Yrityksistä kolmanneksella menee ihan kohtuullisesti, kolmannes pyörii siellä nollan kantturoissa ja viimeinen kolmannes menee reilusti alle. Se on periaatteessa jakaantunut näin.

Kuljetusyrittäjiä rassaa se, että polttoaineiden hintojen nousua ei pysty aina siirtämään kovin nopeasti asiakkaille. Yrittäjien kassa on kovilla tässä tilanteessa.

- Kyllä me tässä hävitään aina. Siinä voi mennä useampikin kuukausi ennen kuin hinnankorotukset saadaan läpi, sanoo kuljetusyrittäjä Esko Mäkinen Joensuusta.

Dieselin hintaa on nostanut poikkeuksellisen kova kysyntä, kun ympäri Eurooppaa on ollut pitkä ja kylmä talvi.

Lisäpaineita tuo arabimaailman kuohunta, tosin Libya ei ole öljyntuotannon suurvalta. Raakaöljyn hinta on kivunnut viime päivinä vauhdilla ylöspäin ja tynnyrihinta kävi tiistaina jo 108 dollarissa.

- Libyalla on lähinnä psykologinen vaikutus, sillä tuotantopuolella ei ole ollut vielä mitään ongelmia. Libyan osuus maailman öljyntuotannosta on vähäinen, vain noin kaksi prosenttia. Se pystytään korvaamaan esimerkiksi Saudi-Arabiassa, jos kriisi ei tästä leviä, arvioi Öljyalan Keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä.

Lue myös:

    Uusimmat