Diabeetikkolapset jäävät usein ilman tukea koulupäivänä

Moni diabetesta sairastava koululainen on yksin vastuussa taudin hoidosta koulupäivän aikana. Tänään vietetään Maailman diabetespäivää.

Monet diabeetikkolapset jäävät ilman aikuisen tukea koulupäivänsä aikana.

Diabetesliiton tekemän kyselyn mukaan noin 60 prosentilla lapsista oli ollut koulupäivän aikana liian matalia tai korkeita verensokeriarvoja, joiden tasoittamiseen olisi tarvittu aikuisen neuvoja. Lapsista 16 prosenttia oli täysin yksin vastuussa sairautensa hoidosta koulupäivän aikana, vaikka aikuisen apua olisi kaivattu.

Diabetesta sairastavat koululaiset ovat tällä haavaa keskenään eriarvoisessa asemassa. Vain puolella lapsista on ollut joko oma tai muiden kanssa yhteinen koulunkäyntiavustaja. Kolmasosalle kaksi- tai kolmipistoshoidossa olevista lapsista monipistoshoito soveltuisi parhaiten, mutta se ei onnistu ilman apua koulussa.

Diabetesliiton asiantuntijan Riitta Koivusen mukaan liittoon tulee säännöllisesti yhteydenottoja ongelmatilanteista. Hänen mielestään diabeteksen hoito ei saa riippua koulun tilanteesta, vaan kaikilla lapsilla pitäisi olla yhtäläinen oikeus turvalliseen hoitoon myös koulupäivän aikana.

Työkalu kouluille

Diabetesliitto tarjoaa koulujen ja kotien työkaluksi suunnitelmalomakkeen tilanteisiin, joissa sovitaan lapsen diabeteksen hoidosta koulupäivän aikana. Diabetesliiton aloitteesta myös opetushallitus on ryhtynyt lainsäädäntötoimiin ongelman korjaamiseksi.

Suomessa diabetesta sairastaa yli 4000 alle 16-vuotiasta, ja 16-19-vuotiaita diabeetikkoja on vajaa tuhat. Suhteessa väkilukuun nuoruustyypin diabetes on yleisintä juuri suomalaislapsilla.

Kaikkiaan diabeetikkoja arvioidaan olevan Suomessa jopa yli puoli miljoonaa, ja näistä nuoruustyypin diabetesta sairastavia on noin 40 000.

Tänään vietettävän Maailman diabetespäivän teemana on lasten ja nuorten diabetes. Diabetesliitto avaa tuolloin nuorille myös omat verkkosivut osoitteessa www.diabetes.fi/nuoret.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat