Deutsche Telekomilla kymmenien miljardien alaskirjaukset

Euroopan suurimman teleoperaattorin Deutsche Telekomin arvioidaan tekevän tänään osavuosikatsauksensa yhteydessä 30 miljardin euron alaskirjaukset operaattori- ja lisenssiostoksistaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan alaskirjauksilla "siivotaan pöytää" yhtiön uudelle toimitusjohtajalle, joka on niin ikään määrä nimittää torstaina. Reutersin saamien tietojen mukaan Deutsche Telekomin toimitusjohtajaksi nousee yhtiön matkapuhelinyksikön johtaja Kai-Uwe Ricke. Torstaina alaskirjattavat investoinnit on tehty yhtiön edellisen toimitusjohtajan Ron Sommerin toimikaudella.

Analyytikoiden mukaan torstaina odotettavissa olevilla alaskirjauksilla ei ole juuri merkitystä, sillä niillä ei ole vaikutusta Deutsche Telekomin operationaaliseen liiketoimintaan. Suurempi isku Deutsche Telekomille on se, että maan televalvontaviranomainen on Reutersin saamien tietojen mukaan estämässä yhtiön suunnitteleman vajaan yhdeksän prosentin suuruisen lankapuhelinten kuukausimaksujen korotuksen. Tieto korotuksen peruuntumisesta lähetti DT:n osakekurssin selvään laskuun tänään.

Deutsche Telekomin oli määrä nostaa lankapuhelinten kuukausimaksu noin 14,50 euroon nykyisestä reilusta 13 eurosta. Yhtiöllä on noin 30 miljoonaa lankapuhelinasiakasta, joten hintojen korotus olisi tuonut yhtiölle lisätuloja yli 400 miljoonaa euroa vuodessa. Rahat olisivat tulleet saksalaisoperaattorille tarpeeseen, sillä yhtiöllä on taakkanaan 64,2 miljardin euron velkasumma.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat