Destia teki tutkintapyynnön Laaksovirran tekemistä sopimuksista

Valtionyhtiö Destian hallitus on jättänyt tutkintapyynnön entisen toimitusjohtaja Jukka Laaksovirran tekemistä konsultti- ja palvelusopimuksista. Hallituksen puheenjohtaja Eeva-Liisa Virkkusen mukaan kyseessä ovat isot summat, mutta hän ei voi tutkinnallisiin syihin vedoten kertoa asiasta lisää.

Destian hallitus pyysi asianajotoimistoa selvittämään Laaksovirtaan kohdistuneet epäillyt väärinkäytökset.

- Ilmi on tullut muun muassa konsulttisopimuksia Destian lähipiirin kanssa ja kyseessä on ollut myös joitakin Destian entisiä työntekijöitä, Virkkunen sanoi tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Hallitus oli saanut jo paljon aiemmin nimettömän ilmiannon epäillyistä väärinkäytöksistä. Asiaa käsiteltiin hallituksessa, mutta Jukka Laaksovirran jatkamiselle toimitusjohtajana ei nähty estettä.

- Tietenkin näin jälkikäteen voimme olla viisaampia ja sanoa, että olisi pitänyt toimia heti, Virkkunen toteaa.

Sopimuksia kateissa

Poliisi epäilee Jukka Laaksovirtaa ja hänen liikekumppaniaan Markku Saarikangasta törkeästä petoksesta, väärennyksestä ja luottamusaseman väärinkäytöstä. Ylen A-Studio kertoi toukokuussa, että Laaksovirta olisi ohjannut rahakkaita sopimuksiaan omistamilleen ja liikekumppaninsa yhtiöille.

Ylen mukaan Saarikangas perusti maaliskuussa 2008 Baltic Cargo Shipping -varustamon, jolla oli heti miljoonasopimus Destian kiviainesten kuljettamisesta.

- Muun muassa kiviainessopimus on kateissa, Virkkunen sanoi tänään.

Destian teettämä selvitys paljasti asioita, joita ei ole kerrottu julkisuudessa. Yhtiö aikookin teettää erityisen tilintarkastuksen ja käydä läpi kaikki entisen toimitusjohtajan juoksevat asiat. Erityinen tarkastus kattaa Destian toiminnan osakeyhtiömuodossa eli vuoden 2008 ja vuoden 2009 alkuosan.

Yhtiön hallituksen mukaan selvitys on mittava, sillä Destian liikevaihto on 720 miljoonaa euroa.

Laaksovirta erosi Destiasta toukokuun lopussa epäilysten tultua ilmi. Hän ennätti työskennellä Destian toimitusjohtajana kaksi vuotta. Toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi varatoimitusjohtaja Hannu Kulju. Destian uuden toimitusjohtajan valinta on käynnissä.

Katso Johanna Tuurin juttu (Kymmenen uutiset 23.7.2009)

Lue myös:

    Uusimmat