Mainos

Desperon taru

Alkuperäinen nimi: The Tale of Desperaux. Iso-Britannia/Yhdysvallat 2008. Ohjaus: Sam Fell, Robert Stevenhagen. Käsikirjoitus: Will McRobb, Gary Ross ja Chris Viscardi – Kate DiCamillon kirjasta. Tuotanto: Gary Ross, Allison Thomas. Kuvaus: Brad Blackbourn. Leikkaus: Mark Solomon. Musiikki: William Ross. Suomenkielisen version ohjaus: Petri Hanttu. Suomalaiset ääniroolit: Jasper Pääkkönen (Despero), Miia Nuutila (kertoja), Tom Pöysti (Roscuro), Pekka Autiovuori (Andre), Puntti Valtonen (Boldo), Saara Aalto (Prinsessa Papu), Seppo Pääkkönen (Botticelli), Teuvo Matala (Lester). Kesto: 95 min.

Sam Fellin ja Robert Stevenhagenin ohjaama Desperon taru pohjaa Kate DiCamillon vastikään suomennettuun lastenkirjasuosikkiin. Kyseessä on muodoltaan varsin vanhanaikainen olipa kerran -satu, jonka onnistunut visualisointi puhuttelee niin lapsia kuin aikuisia.

Despero Tilli on hiiri, jolla ei ole itsetunto-ongelmia. Jopa jyrsijäksi pikkuriikkinen Despero uskoo omaan sisäiseen sankariinsa, jonka kaltaista ei ole nähty sitten urheiden ritarien ja pelastusta kaipaavien linnanneitojen.

Ei kuitenkaan ennätetä asioiden edelle, sillä Desperon taru ei ala Desperosta itsestään. Ehtii kulua aika tovi, ennen kuin on aika suurisilmäisen ja -korvaisen hiiriprotagonistin astua näyttämölle.

Tarinan alussa vietetään Dorin onnellisen valtakunnan jokakeväistä soppajuhlaa. Kuninkaallisen kokin keittoluomusta odotetaan vesi kielellä niin hovissa kuin linnanmuurien ulkopuolella. Aromeja aistii myös utelias Roscuro-rotta, jonka onnettomaksi osaksi koituu kapsahtaa kuningattaren keittokulhoon.

Säikähdyksestä sydänkohtaukseen menehtyneen kuningattaren menetys saa kuninkaan kieltämään niin rotat kuin sopan. Mutta miten kieltää jotain sellaista, joka on läsnä yhtä luontevasti kuin ilma jota hengitetään? Katkera monarkki saa koko Dorin maan mustumaan murheesta. Synkät pilvet kerääntyvät laakson ylle, mutta sateista ei ole tietoakaan. Hiiret vetäytyvät omaan, rotat omaan alamaailmaansa.

Anteeksianto, rohkeus, totuus ja toivo sekä tietenkin ystävyys kuuluvat Desperon tarun keskeisiin, tuttuihin teemoihin. Siinä missä perheen pienet katsojat lumoutuvat liikuttavan pelottoman Desperon ja sovitusta etsivän Roscuron seikkailusta, varttuneemman katsojan huomio kiinnittyy ensisijaisesti animaation hehkuvaan kuvitukseen.

Oliver Adamin johtama art department on uskaltautunut korostamaan sitä, mikä useimmiten peittyy tarinan virtauksen alle. Animaation rohkea maalauksellisuus nousee etualalle: liikkeet syttyvät kanvaasin kaltaiselle valkokankaalle kuin siveltimestä konsanaan. Kunnianhimoinen 3D-renderointi jäljittelee paikoin flaamilaisten mestarien ilmaisua.

Itse tarina onnistuu huonommin omien langanpätkiensä yhteen solmimisessa. Kirjan runsaus on jälleen kerran koitunut filmatisoinnin kompastuskiveksi. Elokuva olisi ehdottomasti kaivannut tiivistämistä ja ennen muuta keskittymistä juonen päälinjaan tai edes pariin tärkeimpään sellaiseen liian monen rönsyn sijaan.

Kokonaisarvosanaa pudottaa myös animaation yllättävän raju synkkyys, joka purkautuu pelottaviin kohtauksiin. Satuna Desperon tarua on valmis pitämään nimenomaan pikkulasten kertomuksena, mutta visualisoituna sen väkivaltaiset ja säikäyttävät kohtaukset rajaavat kyllä kaikkein nuorimmat katsojat kohderyhmän ulkopuolelle. K7 on toki varoitus jo sinänsä, mutta ei Desperon seikkailua arvaa kyllä suositella edes vanhempiensa mukana leffaan pääseville viisivuotiaille.

Teksti: Outi Heiskanen

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.