Demareiden presidenttiehdokkaat piinapenkissä – Feldt-Ranta: Suomi on vetäytynyt maailmalla Niinistön kaudella

SDP:n presidenttiehdokkaat Huomenta Suomen piinapenkissä 10:25

SDP:n presidenttiehdokkaat uskovat siihen, että Suomen oma vahva maanpuolustus yhteistyössä muiden kanssa riittää. 

Kysyttäessä ehdokkailta pitäisikö naisten käydä armeija, kaikki kannattavat naisten osallisuutta maanpuolustukseen, mutta toteutustavoissa on eroja. Sirpa Paatero kannattaisi kaikille kuuluvaa, muutaman kuukauden mittaista taitopakettia.

– Haluaisin, että meille kaikille olisi jonkunlainen perustason taitopaketti kaikkiin kriiseihin, joita Suomi kohtaa. Meillä kaikilla on velvollisuus puolustaa Suomea, mutta meillä tulisi olla myöskin taidot siihen, Paatero totesi MTV:n Huomenta Suomessa aamulla.

Tuula Haatainen puolestaan puhui sen puolesta, että kaikki kansalaiset tietäisivät maanpuolustuksen perusteet.

– Maanpuolustus on myös sitä, että valmistaudutaan erilaisiin kriiseihin ja ymmärretään, miten yhteiskunta kriisiolosuhteissa toimii. Toivoisin, että tässä myös naiset voisivat olla mukana, Haatainen kertoo.

SDP:n kolmannen presidenttiehdokkaan, Maarit Feldt-Rannan, mukaan Suomen ja muiden Pohjoismaiden tulee kulkea tasa-arvopolitiikan kärjessä. 

– Suomi ja muut Pohjoismaat ovat loistavia esimerkkejä siitä, että otetaan koko väestön osaaminen ja voimavarat käyttöön, Feldt-Ranta sanoo.

Kansainvälisesti aktiivinen Suomi

Kysyttäessä ehdokkaiden vahvuuksista, Sirpa Paatero ja Tuula Haatainen nostavat esiin pitkän parlamentaarisen kokemuksensa. Haatainen korosti myös kokemustaan kansainvälisten järjestöjen toiminnassa. Ehdokkaista Maarit Feldt-Ranta oli kärkkäimmin haastamassa presidentti Sauli Niinistöä.

– Sosiaalidemokraatit ovat ehkä viime vuosina puhuneet liikaa vain niistä asioista, joista olemme samaa mieltä Sauli Niinistön kanssa. Pidän tärkeänä, että nostamme esiin myös vaihtoehdon, Feldt-Ranta kommentoi.

Feldt-Ranta pitää myös selvänä, että Sauli Niinistön kauden aikana Suomi on vetäytynyt maailmalla, eikä ole ollut yhtä aktiivinen kansainvälinen toimija kuin Tarja Halosen aikana.

– Esimerkiksi signaali, että Niinistö jäi pois Rion ilmastokokouksesta, oli mielestäni väärä tilanteessa, jossa maailman johtajat kokoontuvat yhteen. Tämän tyyppisissä asioissa näen, että pienen maan etu on se, että Suomi on pienenä maana kokoaan suurempi kansainvälinen toimija, Maarit Feldt-ranta toteaa.

Presidentti arvojohtajana

Kaikki SDP:n presidenttiehdokkaat peräävät sitä, että presidentin tulee olla vahva arvojohtaja. Ehdokkaiden mielestä presidentin tulee pureutua eri arvoisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden ratkaisemiseen. 

– Olisin konkreettisesti huomattavasti aktiivisempi esimeriksi YK-järjestelmässä. Tässä vertaan nyt Tarja Haloseen, joka otti vuosituhattavoitteet, globaalit kysymykset, ympäristökysymykset, äärimmäinen köyhyys esille, Tuula Haatainen toteaa.

Maarit Feldt-Ranta toteaa, että presidentin tulee olla oikeudenmukaisuuden ääni. Sirpa Paateron mukaan tuloerot Suomessa johtavat myös maanpuolustusinnon laskuun ja tähän presidentin tulisi arvojohtajana puuttua.

Puoluevaltuusto päättää SDP:n lopullisesta presidenttiehdokkaasta syyskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat