Suunnistuksen viestiliigan voittoa puolustava länsiuusimaalainen Delta otti ykkössijan tämän vuoden ensimmäisessä osakilpailussa sunnuntaina Pernajassa. Etenkin veljekset Jani Lakanen ja Jonne Lakanen olivat mainiossa vedossa, ja lauantaina henkilökohtaisessa kisassa kakkoseksi suunnistanut Jani Lakanen oli ankkuriosuudella pitelemätön.
- Suunnistus oli koko ajan hallussa eikä vaikeuksia ollut missään vaiheessa. Pääsin myös ihanteellisessa asemassa maastoon ja ajattelin, että omalla työllä edellä lähteneet oli saavutettavissa, Jani Lakanen totesi.
Hän säntäsi ankkuriosuudelle kolmantena, runsaan minuutin kärkijoukkuetta myöhemmin.
Jani Lakasen ykköstavoite tänä vuonna ovat luonnollisesti syyskuun MM-kisat Ruotsissa, mutta selkeänä kakkosena tulee Jukolan viestin voitto.
- Toki se vaatii koko joukkueen onnistumista, käytännössä virheetöntä suunnistusta. Siihen tähdätään kaikin keinoin.
Jonne Lakanen pääsi kolmannella osuudella virheettömän suunnistuksen tavoitteeseen, ja kaiken lisäksi juoksu kulki hyvin.
- Pitkäkestoisen kilpailun jälkeen vauhti onkin yleensä ollut hyvä, hän sanoi ja viittasi lauantain henkilökohtaiseen kilpailuun, jossa hän sijoittui kuudenneksi.
Sen sijaan Deltan Petri Noponen ja Miika Hernelahti tekivät virheitä kumpikin, Hernelahti jopa parisen minuuttia, ja Delta oli kahden osuuden jälkeen kärjestä yli kolme minuuttia.
Delta oli lopulta minuutin nopeampi kuin Turun Metsänkävijät. Oululainen SK Pohjantähti jäi puoli minuuttia enemmän, mutta sen ankkuri Pasi Ikonen oli jälleen mainiossa vedossa ja suoriutui osuudesta puolisen minuuttia nopeammin kuin Jani Lakanen.
Naisten viestin voitto Turkuun
Turun Suunnistajat oli joukkueella Johanna Ryynänen, Vroni König-Salmi ja Johanna Seppinen ylivoimainen naisten kisassa, sillä Pargas IF jäi tasan viisi minuuttia.