Mainos

Delfinaario halutaan yhä sulkea – Särkänniemi tyrmää yrityksen

Kritiikki Särkänniemen delfinaariota kohtaan ei ota laantuakseen. Delfinaarion lopettamista ajetaan nyt keräämällä nimiä kuntalaisaloitteeseen.

– Särkänniemen delfiinit ovat jo aika vanhoja. Asenteet ovat muuttuneet siitä, kun delfinaario perustettiin, sanoo kuntalaisaloitteen taustavoimiin kuuluva Jere Nieminen.

Tampereen kaupunginvaltuusto hylkäsi hiljattain valtuustoaloitteen, jossa esitettiin delfinaarion alasajoa. Aluehallintovirasto puolestaan päätti eilen, että delfinaario saa jatkaa nykyisellä toimiluvallaan.

Jos kuntalaisaloitteen taakse saadaan tarpeeksi allekirjoituksia, eli nelisentuhatta nimeä, valtuusto joutuu asian eteen uudelleen. Aloitteessa ei vaadita lopettamista heti, vaan kaupunkia vaaditaan selvittämään delfinaarion tulevaisuutta ja mahdollista lopettamista.

Perustelut ovat samansuuntaiset kuin valtuustoaloitteessakin: älykkäät pullonokkadelfiinit eivät voi hyvin pienissä altaissa, ja muualla maailmassa delfinaarioita on jo suljettu. Nieminen korostaa, että alasajon pitää olla hallittu ja suunnitelmallinen.

– Kukaan ei ole ehdottanutkaan, että delfiinit pitäisi siirtää mereen, Nieminen sanoo.

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä katsoo, että delfinaarion lopettamisessa ei enää ole keskusteltavaa. Valtuusto hylkäsi lopettamisaloitteen äänin 45–16.

– Kun valtuusto teki päätöksen, saatiin tälle asialle piste, Seppälä sanoo.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.