Del Ponte vahvisti albaanisissien lähettämisen Haagiin

Kolme Kosovon sotarikoksista vuonna 1998 syytteeseen asetettua albaanisissiä olivat tänään matkalla Haagin sotarikostuomioistuimeen.

Tuomioistuimen eteen joutuvat Kosovon vapautusarmeijan KLA:n jäsenet Haradin Blaj, Isak Musliu ja Agim Murtezi. Asian vahvisti pääsyyttäjä Carla Del Ponte Montenegron pääkaupungissa Podgoricassa tänään.

Myös neljäs etsintäkuulutettu Fatmir Limaj oli tänään Kosovon hallituslähteen mukaan vapaaehtoisesti matkalla Haagiin. Naton rauhanturvaajat pidättivät kolme albaanisissiä eilen.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Kosovon albaaneja joutuu vastuuseen sotarikoksista Haagin tuomioistuimessa.

Del Ponte oli aiemmin tiistaina vihoissaan siitä, että Naton rauhanturvaajat eivät onnistuneet ottamaan kiinni Fatmir Limajia. Del Ponten mukaan Limaj oli lähtenyt perjantaina muina miehinä liikematkalle kenenkään estämättä. -Hän ei juossut eikä piileksinyt, vaan yksinkertaisesti varasi lentolipun ja marssi koneeseen tavallisen matkustajan tapaan, sanoi Del Ponte.

Entisen kapinallisjohtajan Hashim Thacinin PDK-puolueen kansanedustaja Fatmir Limaj kertoi tänään olevansa Itävallassa. -Pahoittelen sitä, että en ole nyt Kosovossa, mutta olen valmis matkustamaan Haagiin ja antamaan itseni ilmi, hän sanoi aiemmin päivällä. Samalla hän vakuutti, ettei hänellä ole mitään pelättävää, koska hänen "menneisyytensä on puhdas".

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat