DDR:n ylin johto käytti palkkamurhaajia

Entisen DDR:n ylin johto on käyttänyt palkkamurhaajia epämieluisten henkilöiden eliminoimiseksi - myös maan rajojen ulkopuolella. Saksan valtakunnansyyttäjä on pidättänyt yhden murharyhmän jäseneksi epäillyn ja tutkii useita muita henkilöitä. Saksalaistietojen mukaan yksi uhreista oli ruotsalainen toimittaja.

Ruotsin television toimittaja Cats Falck ja hänen ystävättärensä katosivat Tukholmassa vuonna 1984. Heidät löydettiin hukkuneina Hammarbyn kanavaan suistuneesta autosta puoli vuotta myöhemmin.

Poliisi piti tapausta onnettomuutena, mutta muun muassa Falckin läheinen työtoveri epäili jo silloin rikosta.

- Kun tapasimme viimeistä kertaa, hän kertoi innoissaan olevansa suuren uutisen jäljillä. Hän puhui "jymyuutisesta", kielenkääntäjä Inger Lippman Ruotsin TV4:stä.

Falckin mainitsema uutinen on saattanut liittyä Boforsin asetehtaan hämäriin vientikauppoihin. DDR:n epäiltiin toimineen välikätenä, kun ruotsalaisaseita myytiin muun muassa sotaa käyvään Iraniin. Tällaiset tiedot olisivat julkisuuteen tullessaan tyrehdyttäneet kituvan DDR:n rahasammon.

Siksi Cats Falck päätettiin raivata tieltä.

- Valtakunnansyyttäjä olettaa, että DDR-agenttien murharyhmä matkusti laittomasti Länsisaksan kautta Ruotsiin. Siellä he ottivat yhteyttä Cats Falckiin ja murhasivat hänet, sanoo toimittaja Andreas Förster Berliner Zeitungista.

Försterin mukaan murharyhmät saivat käskynsä suoraan DDR:n ylimmältä johdolta, joka näin oli suoranaisesti vastuussa useista kymmenistä poliittisista murhista Itäsaksassa ja ainakin kolmesta maan rajojen ulkopuolella.

Syyskuun lopulla Berliinissä vangittiin yksi ryhmän jäsen, 53-vuotias Stasin turvallisuuspalvelun entinen upseeri, ja 4-5 muun miehen toimintaa selvitellään. Syyttäjä vaikenee yksityiskohdista.

Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun DDR:n väkivaltakoneiston rikosselvittelyissä on päästy näin pitkälle, vaikkakin murhien todistaminen näin pitkän ajan jälkeen saattaa olla vaikeaa.

Kaikkiaan murharyhmissä arvellaan toimineen parikymmentä agenttia.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 09.10.2003)

Lue myös:

    Uusimmat