IFK Mariehamn jatkoi hyviä otteitaan jalkapalloliigakentillä voittamalla Viikingit David Carlssonin johdolla 4-2 (1-1). Voitto oli IFK:lle jo viides perättäinen ottelu ilman tappiota.
Joukkueiden paremmuudesta ei varmasti jäänyt kenellekään epäselvyyttä. IFK hallitsi peliä suvereenisti ja tuhlaili monta hyvää maalipaikkaa.
Illan tähti oli maarianhaminalaisten hyökkääjä David Carlsson, joka viimeisteli kolme maalia. Justus Vajanne teki kotijoukkueen kolmannen maalin ja Viikinkien kummatkin osumat viimeisteli Vjatsheslav Malakejev.
Viikingit meni johtoon ottelun 23. minuutilla, kun kulmapotkun jälkitilanteessa Malakejev pääsi kakkospalloon IFK:n maalia vartioineen Anders Överströmin torjunnan jälkeen. IFK:n tasoitus tuli 42. minuutilla Carlssonin vapaapotkumaalilla.
Toisella puoliajalla Malakejev vei Viikingit uudestaan johtoon, mutta IFK tasoitti vain hetkeä myöhemmin erittäin kyseenalaisella maalilla. Carlsson ei koskenut paitsioasemassa palloon ja Kristoffer Weckström tuli taustalta mukaan. Carlsson lähti mukaan hyökkäykseen ja teki maalin Weckströmin syötöstä.
Tästä Viikingit ei enää toipunut, vaan IFK iski vielä kahdesti Vajanteen ja Carlssonin toimesta.
Ottelun jälkeen IFK:n valmentaja Pekka Lyyski oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen.
- Ansaitsimme voiton. Kenellekään ei varmaan jäänyt epäselväksi kumpi oli parempi joukkue tänään, Lyyski myhäili.
IFK Mariehamn-Viikingit 4-2 (1-1)
23. Vjatsheslav Malakejev 0-1, 42. David Carlsson 1-1, 54. Malakejev 1-2, 55. Carlsson (Kristoffer Weckström) 2-2, 63. Justus Vajanne (Tommy Wirtanen) 3-2, 79. Carlsson (Andreas Björk) 4-2.
Erotuomari: Mikko Vuorela.
Yleisöä: 1829.
IFK Mariehamn:
Anders Överström, André Hansell (v), Peter Blomberg, Jani Lyyski, Mats Gustafsson, Mika Niskala, Kristoffer Weckström, David Carlsson (83. Daniel Johansson), Sasa Stevic (60. Justus Vajanne), Clive Hachilensa (60. Tommy Wirtanen), Andreas Björk.
Viikingit:
Luis Fernando, Kim Raimi (78. Kalle Vasse), Petri Jalava (15. Mehmet Hetemaj (v)), Kalle Sorja, Jussi Heikelä, Lasse Lind (68. Risto Ojanen), Joonas Sarelius, Pasi Solehmainen, Vjatsheslav Malakejev, Max Lundberg, Jussi Peteri.
(MTV3-STT)