Datasiirtopalveluiden hintataso vakiintunut

Suomen datasiirtopalvelut ovat edelleen kansainvälisesti edullisia. Lisääntynyt kilpailu pudotti hintoja 1990-luvun alkupuolella selvästi, mutta viime vuosina hinnat eivät käytännössä ole enää muuttuneet.

Liikenne- ja viestintäministeriö teetti selvityksen tärkeimpien kiinteiden yhteyksien, X.25 pakettiverkkojen ja ISDN-palveluiden sekä myös uusien kaapelimodeemi- ja ADSL-palveluiden hinnoista kotimaassa ja kansainvälisesti. Tutkimus on jatkoa kolmelle aiemmalle datasiirtopalveluiden hintaselvitykselle (1994, 1997, 1999).

Maan sisäiset yhteydet ovat Suomessa kansainvälisesti edullisia. Kiinteissä kahden megabitin tiedonsiirtoyhteyksissä Suomi ja Ruotsi ovat vertailun edullisimmat maat. Sen sijaan hitaampien 64 kilobitin yhteyksien hintataso ei Suomessa merkittävästi poikkea vertailumaista.

Kiinteät yhteydet ovat edullisimpia, kun siirrettävät datamäärät ovat suuria tai kun yhteys avataan usein. Muuten ISDN ja ADSL ovat edullisemmat tiedonsiirtokanavat.

Tiedonsiirron jatkuva tekninen kehitys ja entistä tehokkaampien yhteyksien käyttöönotto on selvästi alentanut datapalveluiden hintatasoa. Tiedon siirto on sitä edullisempaa, mitä suuremmilla nopeuksilla se tapahtuu. Yhden bitin siirto 9,6 kbit/s nopeudella on 60 kertaa ja 64 kbit/s nopeudella 9 kertaa kalliimpaa kuin saman tiedon siirto 2 Mbit/s-nopeudella Palveluiden käyttäjien tiedonsiirtokustannukset eivät kuitenkaan ole välttämättä alentuneet, koska tiedonsiirtotarpeet ovat jatkuvasti kasvaneet.

Saman tiedon siirto maiden rajojen sisällä on huomattavasti edullisempaa kuin rajojen yli. Kaikkein edullisinta tiedon siirtäminen on saman telealueen sisällä.

Suomalaisten teleyritysten hintoja verrattiin Ruotsin, Saksan, Iso-Britannian ja USA:n vastaavaan hintatasoon. Selvityksessä sekä samaa hintakoria kuin vuonna 1994 että OECD:n tilastojen hintakoreja.

Todelliset markkinahinnat ovat usein selvästi alemmat kuin tutkimuksessa käytetyt hinnat, koska teleyritykset kilpailevat asiakkaista ja hinnoittelevat palvelunsa kilpailutilanteen mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat