Darfuriin väännetään rauhaa viime hetkeen saakka

Sudanin hallitus on Afrikan unionin tekemän rauhansopimuksen jo hyväksynyt, mutta Darfurin molemmat sissiliikkeet haluaisivat rauhanehdotukseen muutoksia.

Kansainväliset välittäjät ovat tänään yrittäneet vielä viime hetkillä patistaa Darfurin sissijohtajia hyväksymään rauhansopimuksen Sudanin hallituksen kanssa. Neuvottelujen takarajaksi on asetettu keskiyö.

Sudanin hallitus on Afrikan unionin AU:n muotoileman rauhansopimuksen jo hyväksynyt, mutta Darfurin molemmat sissiliikkeet haluaisivat hallitukselta vielä lisää takuita alueellisesta autonomiasta sekä työpaikkoja armeijasta.

Tuorein neuvottelukierros on ollut katkolla tätä ennen jo kaksi kertaa, mutta molemmilla kerroilla osapuolia on vielä painostettu jatkamaan. Nyt rauhaa on sommiteltu Yhdysvaltain varaulkoministerin Robert Zoellickin johdolla.

AU:n välittäjä Sam Ibok ei kuitenkaan vaikuttanut kovin optimistiselta takarajan lähestyessä.

- Käymme yhä neuvotteluja, mutta se on kovin vaikeaa. Toivomme läpimurtoa. Meillä on näköpiirissä toivonkipinöitä, mutta emme voi varmuudella sanoa pääsevämme perille, hän sanoi.

Darfurissa syttyi sisällissota 2003, kun kaksi sissiliikettä ryhtyi taistelemaan Sudanin hallituksen joukkoja vastaan saadakseen alueelleen itsemääräämisoikeuden. Hallitus on myös tukenut ns. janjaweed-taistelijoita näiden iskiessä sissien kohteisiin. Taisteluissa on kuollut kymmeniätuhansia ihmisiä ja yli kaksi miljoonaa on joutunut pakenemaan kodeistaan.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat