Curt Lindstömin talousrikossyytteet on hylätty

Syytettyinä oli kaikkiaan neljätoista henkilöä. Heistä yhdeksän sai ehdottomia vankeustuomioita.

Suomelle vuonna 1995 sen toistaiseksi ainoan jääkiekon maailmanmestaruuden valmentanut ruotsalainen Curt Lindström on vapautettu talousrikossyytteistä.

Tukholman käräjäoikeudella ei ollut näyttöä siitä, että Lindström olisi myötävaikuttanut nimeään kantavan yrityksen tekemiin talousrikoksiin.

Yritys huijasi verottajalta varoja noin 1,5 miljoonan euron arvosta. Kymmenen Curre Lindström i Mälardalen AB -nimiseen yritykseen liittyvistä henkilöistä sai vankeusrangaistuksen, kaikkiaan talousrikosvyyhdissä tuomittiin 13 henkilöä.

Tuomioita jaettiin sekä ehdollisina että ehdottomina, jutun kaksi päätekijää saivat kahden vuoden vankeusrangaistukset.

-He ovat vuokranneet työvoimaa varasto-, kuljetus- ja logistiikkatöihin. He ovat saaneet maksut, mutta itse ovat maksaneet työntekijöille pimeästi, syyttäjä Kim Andrews selvitti veronkiertoa.

-Oikeus ymmärsi, että olen syytön.Toki voi ajatella, että olen ollut huolimaton, mutta sellainen ihminen minä olen, Lindström totesi Expressen-lehdelle.

Lindström, 64, valmensi viime kaudella SM-liigan Tampereen Ilvestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat