Curling-vanhemmat opettajien ja valmentajien riesana

Koulun työrauhaan liittyvät ongelmat ovat olleet viime aikoina paljon esillä. Opettajien aika tuntuu luokkahuoneessa tuhraantuvan häiritsevien oppilaiden suitsimiseen.

Mutta olisipa ongelma vain siinä. Oma lukunsa ovat opettajaan yliaktiivisesti yhteyttä pitävät vanhemmat.

Koulun ja vanhempien tiivistä yhteydenpitoa pidetään tärkeänä asiana, mutta liika on liikaa. Yhteydenpitoon kehitetyn www-liittymän Wilman tai sähköpostin kautta palautteen antaminen on niin vaivatonta, että se näkyy niin viestien määrässä kuin sisällössä.

Arvostelijoiden mielestä kommunikointi koulun ja kodin välillä alkaa viedä aikaa ja voimavaroja olennaisesta eli opetuksesta.

20 vuotta alalla olleen opettajan mukaan sähköiset viestintävälineet ovat selvästi madaltaneet vanhempien kynnystä antaa opettajalla palautetta.

- Myös kynnys kyseenalaistaa opettajan tekemät ratkaisut on paljon matalampi nyt. Eihän näissä viesteissä käyttäydytä samalla lailla kuin jos keskusteltaisiin kasvotusten.

Lähde: Opettaja-lehti

Pääosa vanhempien yhteydenotoista on opettajan mukaan asiallisia, mutta mukaan mahtuu kaikenlaista – alatyylistä lähtien. Asian herkkyydestä kertoo myös se, että kaikki tämän jutun haastatelluista haluavat esiintyä nimettömänä.

Vanhempien asiallisten viestien ongelma on lähinnä siinä, että he olettavat työelämästä tuttuun tyyliin opettajan olevan tavoitettavissa myös työajan ulkopuolella ja vastaavan vanhempien viesteihin saman tien.

- Vanhempien pitäisi kuitenkin ymmärtää, että koulun keskeinen tehtävä on opettaa ja kasvattaa, ei palvella vanhempia, opettaja muistuttaa.

Vanhempien tarve antaa palautetta näkyy myös lasten harrastetoiminnassa. Talkoohengessä ilman rahallista korvausta toimivat joukkueenjohtajat ja valmentajat saavat kiitoksen sijaan usein ryöpytyksen niskaansa.

- Vanhempien vaatimustaso on selvästi kasvanut ja lasten harrastuksiin osallistutaan aiempaa enemmän. Se tuo mukanaan niin hyvää kuin huonoa, arvioi erään jalkapalloseuran juniorivastaava.

Juniorivastaavan saama palaute on ajoittain vilkasta, mutta pääasiassa asiallista.

- Sitten on vanhempia, jotka haluavat kyseenalaistaa seuran toiminnassa kaiken. Tuntuu, että aktiivisimmat viestien lähettäjät ovat vuodesta toiseen samoja vanhempia, juniorivastaava toteaa.

Ongelma tuntuu olevan vanhempien ristiriitaisissa odotuksissa.

- Seuran tai joukkueen luottamustehtävät eivät kiinnosta, mutta niissä toimivien vaikutusvalta kelpaisi kyllä. Heti kun jokin asia ei mene juuri halutulla tavalla, närkästytään, etteivät muut näe asiaa samalla tavalla, jalkapalloseuran juniorivastaava hymähtää.

Äärimmäisessä tilanteessa vanhempien yliaktiivinen ja harkitsematon kirjeenvaihto voi johtaa umpikujaan, josta valitettavasti kärsii eniten harrastaja eli lapsi.

Eräässä jalkapallojoukkueessa yhden lapsen vanhemmilla riitti kommentoitavaa siinä määrin, että kirjeenvaihtoa valmentajalle ja joukkueenjohtajalle kertyi muutamassa kuukaudessa 70 A4-sivun verran. Siinä vaiheessa oltiin jo aika lähellä täyttä välirikkoa.

Lue myös:

    Uusimmat