Cronberg vaatii määrällisiä tavoitteita köyhyyden poistamiseen

Vihreiden puheenjohtajan mukaan talous ja köyhien määrä kasvavat samanaikaisesti. Keskiviikkona vaalikampanjansa avanneet vihreät ajavat maltillisia verokevennyksiä pieni- ja keskituloisille.

Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg vaatii seuraavaan hallitusohjelmaan määrällisiä tavoitteita myös köyhyyden vähentämiseen. Hän huomauttaa kannanotossaan, että perinteisesti hallitusohjelmassa on esitetty konkreettisia tavoitteita työllisyyskehitykselle.

- Olemme onnistuneet luomaan maailman, jossa sekä talous että köyhien lasten määrä kasvavat samaan aikaan. Seuraavan hallituksen on jaettava kasvun hedelmiä tasaisemmin, hän vaatii.

Cronberg muistuttaa hallituksen hehkuttaneen viime päivinä työllisyysluvuilla, jotka se on saavuttanut kuuden prosentin talouskasvun siivittämänä. Jokaisesta uudesta työpaikasta on hänenkin mielestä tietysti syytä olla iloinen.

- Olemme kuitenkin yhden tien päässä. Veronkevennysten tietä voi kulkea vain rajallisen matkan ilman, että sillä on vaikutusta köyhimpien ihmisten perusturvaan, hän huomauttaa.

Vihreät ajavat maltillisia veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille. Cronberg muistuttaa, että vihreiden esitys alle tuhannen euron tulojen verottomuudesta maksaisi noin miljardin euron verran eli puolet siitä, mitä kolme suurinta puoluetta on laittamassa tuloveronkevennyksiin. Veromenetyksiä korvattaisiin vihreiden mallissa ympäristö- ja energiaveron korotuksilla, jotta kokonaisveroaste ei laskisi.

Vihreät avasivat vaalikampanjansa viime keskiviikkona. Tänään kampanja jalkautui eri puolilla maata. Cronberg esiintyi Helsingin keskustassa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat