Cronberg vaatii Ahoselta julkista anteeksipyyntöä

Paperiliiton Jouko Ahonen syytti eilen vihreiden puheenjohtajaa valheellisista lausunnoista ja Suomen vahingoittamisesta. Ahosen väitteille ei ole löytynyt mitään näyttöä.

Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg vaatii Paperiliiton puheenjohtajalta Jouko Ahoselta (sd.) julkista anteeksipyyntöä tämän viikonvaihteessa Cronbergiin kohdistaman hyökkäyksen vuoksi. Cronberg kiisti Ahosen väitteet jo eilen.

- Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen esitti viikonloppuna väitteen, jonka mukaan vihreiden puheenjohtajana toimisin Suomen etujen vastaisesti. Syytös on vakava. Kun nyt on käynyt ilmi, että syytös perustui perättömiin ja valheellisiin väittämiin, on Ahosen syytä oikaista virheensä, ja parhaiten se onnistuu julkisen anteeksipyynnön kautta, vaatii Cronberg.

Ahonen ei halunnut tänään mitenkään kommentoida Cronbergin anteeksipyyntövaatimusta. Hän kehotti vain tutustumaan Cronbergin mainitseman Tageszeitung lehden juttuun 19. helmikuuta. Kukin voi hänen mukaansa tulkita, mitä siinä sanotaan.

Cronberg muistutti, että metsäteollisuudella on Suomessa keskeinen rooli paitsi työnantajana myös uusiutuvien energialähteiden käyttäjänä ja käytön edistäjänä. Hän pitää tärkeänä, että metsäteollisuus säilyy kilpailukykyisenä Suomessa vastakin.

Ahonen syytti eilen vihreiden Cronbergiä siitä, että tämä olisi valheellisilla lausunnoillaan saksalaisessa lehdessä vahingoittanut Suomea. Ahonen väitti vihreiden puheenjohtajan sanoneen saksalaisessa Spiegel-lehdessä esimerkiksi, että "Suomen sottapytty on paperiteollisuus".

Cronberg kiisti heti puhuneensa mitään paperi- tai metsäteollisuudesta. Hän piti Ahosen syytöstä asiattomana ja valitettavana. Kaiken lisäksi Cronberg ei ole antanut mitään haastattelua Spiegelille, vaan se on ilmeisesti lainannut nettisivustoilleen Cronbergin lausuntoa berliiniläisestä Tageszeitung-lehdestä. Ahosen paheksumaa sottapytty-lausuntoa ei löydy kummastakaan.

Ilmastopuheet epäuskottavia

Totta Cronbergin mukaan sen sijaan on se, että hän on syyttänyt hallituksen ilmastopolitiikkaa skitsofreeniseksi. Hän kertoi seisovansa tämän väitteen takana edelleen.

- Kun on seurannut tämän hallituksen ilmastopolitiikka neljä vuotta oppositiosta käsin, tuntuvat puheenjohtajien ilmastopuheet epäuskottavilta. Erityisesti hallituspuolueilla oli neljä vuotta aikaa tehdä kaikki se, mistä nyt innolla pauhataan, arvosteli Cronberg.

Cronbergin näkemyksen mukaan on vaikea luottaa siihen, että seuraava hallitus ottaisi käyttöön tehokkaammat torjuntakeinot ilmastomuutoksen torjumiseksi.

- Keskustalla ja SDP:llä on täsmälleen viikko aikaa esittää omat lupauksensa ilmastonmuutoksen torjumiseksi seuraavalla vaalikaudella. Sitoutuvatko puolueet esimerkiksi energiankulutuksen kasvun pysäyttämiseen tai uusiutuvien energialähteiden osuuden kaksinkertaistamiseen? hän kysyi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat