Cohen kannattaa Bosnian-operaation jatkoa

Myös Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen on taipumassa siihen, että Yhdysvaltain joukot jäävät Bosniaan kesäkuun jälkeenkin.

Presidentti Bill Clinton vahvisti eilen, että joukot jäävät Bosniaan. Cohen on aiemmin ollut asian suhteen epäileväinen, mutta uskoo nyt, että myös Yhdysvaltain kongressi hyväksyy joukkojen jäämisen Bosniaan. Puolustusministeriön edustajan mukaan Cohen vakuuttui asiasta, koska Naton ulkoministerit ovat halunneet Yhdysvaltain joukkojen pysyvän Bosniassa.

Tällä hetkellä Nato-johtoisissa Sfor-joukoissa on noin 31 000 miestä, joista noin 8 000 yhdysvaltalaisia. Sfor-joukkojen on määrä poistua maasta kesäkuun loppuun mennessä. Cohen matkustaa jouluksi Bosniaan tapaamaan Yhdysvaltain joukkoja. Cohen saapuu Bosniaan ensi tiistaina eli samana päivänä, kun presidentti Clinton lentää Bosniasta takaisin Yhdysvaltoihin. Cohen palaa Yhdysvaltoihin joulupäivänä.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat