CNN: Torkahteleville lennonjohtajille uudet säännöt USA:ssa

Yhdysvaltain lennonjohtajat saavat jatkossa kuunnella radiota ja lukea yövuoroissa, kertoo uutiskanava CNN. Lennonjohtajien liitto ja Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA ovat sopineet uusista säännöistä, joilla yritetään estää lennonjohtajia nukahtelemasta töissä.

FAA on joutunut tänä vuonna noloon valoon, kun sen valvomat lennonjohtajat ovat torkahdelleet työnsä ääreen tämän tästä. Onnettomuuksilta on vältytty, mutta useita vaaratilanteita on päässyt syntymään.

FAA on jo rukannut lennonjohtajien työvuoroja niin, että vuorojen väliin jää aina vähintään yhdeksän tunnin lepoaika. Uusien sääntöjen mukaan lennonjohtaja voi myös anoa lomaa, jos hän kokee olevansa liian väsynyt työvuoroon.

Uudet säännöt astuvat voimaan ensi vuoden syyskuussa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat