CNN: Ranska epäilee kansalaisensa osallistuneen Isisin mestauksiin

Ranska epäilee maansa kansalaisen osallistuneen äärijärjestö Isisin tekemiin tuoreimpiin mestauksiin, kertoo uutiskanava CNN.

Ranskan sisäministeri Bernard Cazeneuve kertoo vankoista tiedustelutiedoista, joiden mukaan Isisin viikonloppuna julkaisemalla videolla esiintyy myös ranskalaismies.  

Isis julkaisi netissä videon, joissa järjestö sanoo mestaavansa Syyrian armeijan sotilaita yhtä aikaa. Isis julkaisi myös kuvaa mestatusta amerikkalaisesta avustustyöntekijästä Peter Kassigista. Useat Isis-taistelijoiksi oletetut miehet ovat videolla ilman naamioita.  

Sisäministerin mukaan jihadisti Maxime Hauchard meni Syyriaan viime vuonna. Ranskan yleisen syyttäjän Francois Molinsin mukaan 22-vuotias jihadisti on radikalisoitunut yksin. Syyttäjä kertoo, että Hauchard matkusti Syyriaan humanitäärisen tehtävän varjolla.

Ranskan turvallisuuspalvelu on tiennyt syyttäjän mukaan Hauchardista vuodesta 2011 asti.  

Heinäkuussa Hauchard kertoi ranskalaiselle BFM-kanavalle elämästään taistelijana.  

- Kaikki maksetaan täällä, hän sanoo ja listaa muun muassa aseet ja vaatteet.  

- Ryhmämme ja yhteisömme tavoite on perustaa maan päälle Allahin lait. Henkilökohtaisesta näkökulmasta katsottuna kyseessä on marttyyrikuolema, Hachard sanoi.  

Syyttäjä Molins sanoo, että viranomaiset tutkivat myös mahdollisuutta, että videolla olisi myös toinen ranskalainen, joka osallistuu mestauksiin.  

Isisillä uskotaan olevan vielä ainakin kaksi siepattua länsimaalaista: 26-vuotias amerikkalaisnainen, joka on avustustyöntekijä sekä brittitoimittaja John Cantlie, joka on ollut usealla Isisin julkaisemalla videolla.  

Lue myös:

    Uusimmat