Cloetta Fazer neuvottelee työpaikkojen vähennyksistä

Neuvottelut koskevat 25-35 henkilöä. Vähennykset keskittyvät Suomessa Vantaan tehtaalle. Ruotsissa yhtiö on sulkemassa Norrköpingin tehtaan.

Makeisten valmistaja Cloetta Fazer Suklaa on aloittanut yt-neuvottelut 25-35 henkilön vähentämisestä Vantaan tehtaalla. Konsernilla on Suomessa toinen tehdas Lappeenrannassa. Vantaalla ja Lappeenrannassa työskentelee yhteensä noin 800 työntekijää. Vantaalla arvioidaan olevan tarvetta myös henkilöstön lomautuksiin keväällä.

Toimintojen merkittävistä uudelleen järjestelyistä on aloitettu neuvottelut myös ruotsalaisyhtiön Ruotsin ja Puolan tehtailla. Yhtiö on sulkemassa Ruotsista Norrköpingin tehtaan. Toimintoja ollaan siirtämässä toiselle Ruotsin tehtaalle ja Lappeenrantaan. Lappeenrantaan arvioidaan syntyvän 10-15 uutta työpaikkaa.

Vantaan vähennystarpeen kerrotaan johtuvan tehtaalla toteutettavista tuotesiirroista ja tehtaan modernisoinnista.

Cloetta Fazer on Pohjoismaiden suurin makeisyhtiö. Sen markkinaosuus on noin 22 prosenttia. Koko konsernin palveluksessa on noin 2000 työntekijää. Sen viime vuoden liikevaihto oli kolme miljardia kruunua eli hieman päälle 330 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat