Clintonin videolausunto julki

Monet yhdysvaltalaiset televisiokanavat eivät juuri aikailleet presidentti Bill Clintonin kuulustelunauhan julkaisemisessa. Nauha, jolla presidentti Clinton kertoo sopimattomasta suhteestaan Valkoisen talon harjoittelijaan, pyöri yhdysvaltalaisessa televisiossa 12 minuuttia julkaisemisen jälkeen.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen oikeusasioihin keskittyvä komitea laski tänään julkisuuteen nelituntisen nauhan lisäksi 2 800 sivua seksiskandaaliin liittyvää todistusaineistoa. Näiden sivujen joukossa on myös Monica Lewinskyn todistus, jossa Valkoisessa talossa harjoittelijana toiminut Lewinsky kertoo suhteestaan Bill Clintoniin.

Presidentti Clinton vastaili erityissyyttäjä Kenneth Starrin ja tämän avustajien kysymyksiin elokuun 17. päivänä. Presidentti antoi todistuksensa Valkoisen talon karttahuoneessa ja todistus välitettiin kameran välityksellä muutaman kilometrin päässä olevaan oikeustaloon.

Todistuksen nähneiden ihmisten mukaan presidentti vaikuttaa kuulustelussa jännittyneeltä ja vihaiselta. Starr ja tämän avustajat pommittavat presidenttiä kysymyksillä, jotka koskevat presidentin ja Monica Lewinskyn suhteen luonnetta ja patistavat presidenttiä useita kertoja kertomaan yksityiskohtia Clintonin ja Lewinskyn harrastamasta seksistä.

Presidentti Clinton tunnustaa, että hänellä oli sopimaton kontakti Monica Lewinskyyn. Hän myös sanoo, että suhteeseen ryhtyminen oli väärin ja ettei kohtaamisiin liittynyt sukupuoliyhteyttä.

McCurry: Clinton ei valtakunnanoikeuteen

Valkoinen talo sanoi tänään, että presidentti Bill Clintonin videoitu todistus seksiskandaalissa osoittaa, ettei hänen käytöksensä velvoita asettamaan häntä valtakunnanoikeuteen. Valkoisen talon edustaja Mike McCurry tuomitsi samalla tapahtumasarjan, joka päättyi Clintonin todistajalausunnon julkaisemiseen.

Nyt, kun todistus on kaikkien käytössä, Yhdysvaltain kansan ja kongressin on vastattava kysymykseen pitääkö presidentti asettaa valtakunnanoikeuteen, McCurry sanoi.

-Se, ettei presidentin käytös yllä valtakunnanoikeuden tasolle, pitäisi olla nyt selvää kaikille, hän totesi.

CBS-tv-yhtiön mielipidemittauksessa kaikkiaan 69 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei videonauhojen julkaiseminen ollut tarpeellista. Yhteensä 59 prosenttia kyselyyn osallistuneista piti edustajainhuoneen lakivaliokunnan päätöstä julkaista aineisto presidentin nöyryyttämisenä.


Lue myös:

    Uusimmat