Clintonin valinta ulkoministeriksi varmistui

Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama on nimennyt uusia ministereitä ja nipun henkilöitä sisäisen turvallisuuden avainpaikoille. Odotettu tieto oli entisen kilpakumppanin, senaattori Hillary Clintonin nostaminen ulkoministeriksi.

- Hänellä on täysi luottamukseni. Hän on oikea henkilö johtamaan ulkoministeriötä, painotti Obama julkistaessaan Clintonin nimityksen.

Clinton puolestaan vakuutti muuttavansa Yhdysvallat uuden, positiivisen muutoksen voimaksi ja lupasi työskennellä kansainvälisen yhteisön kanssa globaalien ongelmien ratkaisemiseksi.

- Amerikan kansa ei ole vaatinut pelkästään uutta kurssia kotimaassa, vaan uusia ponnisteluja Amerikan palauttamiseksi positiivisen muutoksen voimaksi maailmalla, Clinton sanoi.

Jo Bushin hallinnossa kaksi vuotta ollut Robert Gates jatkaa Yhdysvaltain puolustusministerinä.

- Gatesin vastuulla on Irakin sodan päättäminen vastuuntuntoisella tavalla, muistutti Obama.

Gatesin ennakoidaan pysyvän virassa ainakin vuoden verran.

Arizonan kuvernööristä Janet Napolitanosta tulee sisäisestä turvallisuudesta vastaava ministeri.

Tuleva oikeusministeri on Eric Holder, joka on palvellut jo muun muassa presidentti Bill Clintonin aikana varaoikeusministerinä. Obaman pitkäaikainen neuvonantaja Susan Rice nimitetään puolestaan Yhdysvaltain YK-lähettilääksi.

- Monet Washingtonissa ovat helpottuneita, totesi CNN-uutiskanavan poliittinen analyytikko Bill Schneider.

- Heidän kykynsä tunnetaan, he ovat olleet mukana pitkään.

Asiantuntijoiden mukaan Obaman ulkopolitiikka keskittyy sotajoukkojen lisäämisen sijasta diplomatiaan, konfliktien ennaltaehkäisyyn ja jälleenrakentamiseen.

Kenraali Jones on arvostellut Bushin Afganistanin-politiikkaa muistuttamalla, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat olleet siellä jo seitsemän vuotta. He ovat epäonnistuneet maan uudelleenrakentamisessa ja Taleban-liikkeen sysäämisessä syrjään.

(MTV3-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat