Clintonin historiallinen vierailu

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on vieraillut ensimmäisenä maansa valtionpäämiehenä palestiinalaisten hallussa olevalla Gazan kaistalla. Palestiinalaisten mielestä vierailu oli vertauskuvallinen tuen ilmaus heidän pyrkimyksilleen perustaa oma valtio.

Pian Clintonin saapumisen jälkeen palestiinalaisten kansallisneuvosto eli parlamentti mitätöi uudelleen PLO:n peruskirjan kohdat, joissa oli vaadittu Israelin valtion tuhoamista. Israelin hallitus ilmoitti olevansa tyytyväinen äänestykseen. Clinton saapui Gazaan helikopterilla Jerusalemista. Vastassa olivat palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat, valtaisat turvatoimet sekä kokonainen Yhdysvaltain ja Palestiinan lippujen meri. Clinton sanoi olevansa iloinen siitä, että hän on ensimmäinen palestiinalaisalueilla vieraileva Yhdysvaltain presidentti.

Kohtalo omissa käsissä

-Palestiinalaisilla ja heidän valitsemillaan edustajilla on nyt ensi kertaa mahdollisuus päättää omasta kohtalostaan omalla maallaan, Clinton sanoi. Clinton oli valinnut sanansa tarkoin: hän pitäytyi tiukasti Yhdysvaltain virallisessa kannassa, jonka mukaan kysymys itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamisesta on ratkaistava Israelin ja palestiinalaisten neuvotteluissa, joissa sovitaan samalla lopullisen rauhan ehdoista. Palestiinalaiset olivat joka tapauksessa sitä mieltä, että Clintonin seitsentuntinen Gazan-vierailu oli tärkeä tuenilmaus palestiinalaisten pyrkimykselle luoda suvereeni valtio israelilaisten vastustuksesta huolimatta.
-Me olemme riippumaton kansakunta, pidetään siitä sitten tai ei, sanoi Arafatin neuvonantaja Marwan Kanafani.

Peruskirjaan tärkeät muutokset

Saapumisensa jälkeen Clinton lounasti Arafatin kanssa. Myöhemmin hän puhui palestiinalaisjohtajien yhteistapaamisessa, jonka tarkoituksena oli haudata lopullisesti epäilyt, että PLO pyrkisi yhä tuhoamaan Israelin valtion. Tapaamiseen osallistui palestiinalaisten parlamentti eli kansallisneuvosto sekä muita palestiinalaisten johtoelimiä. Israel oli vaatinut palestiinalaisten johtoa äänestämään vielä kerran Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n peruskirjan niistä kohdista, joissa oli vaadittu Israelin tuhoamista. Parlamentti oli äänestänyt Israelia loukkaavien kohtien poistamisen puolesta jo vuonna 1996. Nyt edustajien selvä enemmistö vahvisti käsiäänestyksellä Clintonin ja Arafatin läsnä ollessa, että nämä kohdat on lopullisesti kumottu.

Tapaaminen lykkääntyi

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton, Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat tapaavat aamukahdeksalta, ilmoittivat osapuolet. Alun perin tapaamisen oli määrä toteutua jo tänään. Johtajat tapaavat Gazan ja Israelin välisellä raja-asemalla. Israelin television mukaan Netanyahu halusi siirtää tapaamista saadakseen lisäaikaa miettiä palestiinalaisvankien vapauttamista. Palestiinalaiset syyttävät Israelia rauhansopimuksen rikkomisesta, koska suurin osa vapautetuista vangeista on ollut tavallisia rikollisia eikä poliittisia vankeja.
(STT-Reuters-AFP-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat