Clinton uusi Kiinan kauppaoikeudet

Yhdysvaltain presidentti Clinton on päättänyt uusia Kiinan kauppaoikeudet Yhdysvaltain kanssa. Vuosittain tarkastettavat kauppasuhteet Kiinan kanssa muuttuvat kuitenkin siten, että Kiina ei saa enää tänä vuonna suosituimmuusasemaa Yhdysvaltain markkinoilla vaan samat oikeudet kuin tavalliset kauppakumppanit.

Kongressin uskotaan kiistelevän Clintonin ilmoituksesta. Poliitikot eivät katso suopeasti Kiinaa ilmitulleen vakoiluskandaalin ja ihmisoikeustilanteen vuoksi varsinkaan Bejingin Tienanmenin aukion verilöylyn vuosipäivän alla. Clinton korosti, että kauppasuhteiden ylläpito on paras keino saada muutoksia aikaan Kiinassa.

-Kaupankäynti antaa voimavaroja yhteiskunnalliseen kehitykseen Kiinassa. Siten leviävät yhteydet ja ajatukset vapaudesta, Clinton sanoi ilmoittaessaan kauppaoikeuksien uusimisesta.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat