Clinton luotaa taloutta

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton pitää tänään ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuutensa tänä vuonna kertoakseen Yhdysvaltain talousasioista ja muista aiheista.

Clintonin oletetaan kertovan Yhdysvaltain talouden vahvasta kasvusta. Yhdysvaltain hallitus julkaisee myös torstaina tiedot bruttokansantuotteen kasvusta vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä. Tiedotustilaisuus on Clintonin ensimmäinen sitten viime vuoden joulukuun. Sen jälkeen Clinton on esiintynyt yhteisissä tiedotustilaisuuksissa Britannian pääministerin Tony Blairin kanssa Valkoisessa talossa sekä Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan kanssa Kapkaupungissa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat