Clinton kiittelee liittolaisia Irak-tuesta

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on kiittänyt Kanadaa ja Australiaa tuesta Irakia vastaan. Clinton luottaa nyt siihen, että Irakiin suunnitellulla iskulla on tarvittava kansainvälinen hyväksyntä.
-Toivon, että voimme välttää voimatoimien käytön. Jos Irakin presidentti Saddam Hussein ei kuitenkaan taivu kansainvälisen yhteisön tahtoon, meidän on oltava valmiita toimimaan. Olen erittäin kiitollinen, että muut maat ovat valmiita seisomaan Amerikan rinnalla, Clinton sanoi Valkoisessa talossa esitellessään vuosittaista talousraporttia.

Yhdysvallat ei aio tinkiä asetarkastuksista, sanoi puolestaan Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Bill Richardson tiistaina. Yhdysvaltojen ei ole asetarkastuskriisin aikana onnistunut saada sotilaallisille toimilleen samanlaista kannatusta kuin Persianlahden sodassa vuonna 1991. Useat arabimaat, Venäjä, Kiina ja jotkut Euroopan maat ovat esittäneet, että sotilastoimiin ei tulisi ryhtyä.

Kanada ja Australia ilmoittivat maanantaina, että ne ovat valmiita osallistumaan aseelliseen hyökkäykseen, jos kriisin diplomaattisessa ratkaisussa epäonnistutaan. Kanada sanoi tiistaina lähettävänsä sotalaivan, kaksi Hercules-kuljetuskonetta sekä 300-400 miestä Yhdysvaltain tueksi. Britannia puolestaan on jo lähettänyt Persianlahdelle lentotukialuksen ja joukon hävittäjiä. Kuwait, Bahrain ja Oman ovat luvanneet, että niiden alueita saa käyttää hyökkäykseen.

Yhdysvaltain puolustusministerin Madeleine Albrightin mukaan tukea on tullut myös Hollannista, Saksasta ja Argentiinasta. Lisäksi Puolan, Unkarin ja Tshekin ulkoministerit ovat ilmaisseet myötämielisyytensä Yhdysvaltain politiikalle.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat