Mainos

Clinton käy vastaiskuun

Presidentti Bill Clintonin sihteerin antamat tiedot horjuttavat uudelleen Yhdysvaltain presidentin uskottavuutta seksiskandaalissa, johon on tullut jälleen dramatiikkaa. Clinton on käynyt vastaiskuun.

Clinton näytti jo selvinneen syytöksistä: hän piti valtiomiesmäisen puheen kansakunnan tilasta ja menestyi kaikissa mielipidemittauksissa. Hillary-puoliso syytti äärioikeistoa ajojahdista.

Tänään sanomalehti New York Times julkaisi kuitenkin uutisen, joka saattaa pysäyttää presidentin vastahyökkäyksen. Clintonin sihteeri Betty Currie, 58, on lehden mukaan kertonut erityissyyttäjä Kenneth Starrille, että presidentti on yrittänyt "ohjailla" hänen todistajanlausuntoaan. Currie on myös luovuttanut tutkijoille lahjoja, joita Clinton on antanut Valkoisen talon nuorelle palkattomalle avustajalle Monica Lewinskylle, mm. hattuneulan, rintakorun ja hameen. Tiedot perustunevat kuulusteluihin tutustuneiden lakimiesten vuotoihin.

Lewinsky kävi näiden tietojen mukaan Valkoisessa talossa 37 kertaa ennen kuin hänet siirrettiin puolustusministeriöön. Vahtimestarien vierailukirjaan hän ilmoitti tulleensa tapaamaan Curriea. Presidentin avustajat ovat viime päivinä vedonneet juuri tähän seikkaan; Monica kun halusi neuvoja presidentin kokeneelta ykkössihteeriltä.

Kahden kesken

Clinton antoi 17. tammikuuta toisen asian - Paula Jonesin nostaman ahdistelujutun - yhteydessä valaehtoisen lausunnon, jonka mukaan hän ei muista olleensa kahden kesken Lewinskyn kanssa. Jonesin asianajajat kyselivät Lewinskystä saattaakseen presidentin huonoon valoon.

Seuraavana päivänä presidentti kutsui sihteerinsä Currien luokseen ja pyysi tätä sanomaan samoin. Currie kertoi kuitenkin, että Clinton ja Lewinsky olivat useita kertoja kahden kesken ilman todistajia. Kukaan ei epäile Currien lojaalisuutta. Betty Curry on kuitenkin syvästi uskonnollinen ja hänellä saattaa olla eri käsitys vilpittömyydestä kuin keskivertouraihmisellä. Curry oli pois työpaikaltaan ensimmäisinä päivinä Lewinsky-skandaalin puhjettua tammikuussa. Hän oli tiettävästi jo silloin Starrin tutkijoiden kuulusteltavana. Torstaina hän oli kuitenkin työpaikallaan, kun Clinton otti vastaan Britannian pääministerin Tony Blairin.

Curry ei varmastikaan kuulu mihinkään oikeiston salaliittoon. Hän osallistui jo Clintonin vuoden 1992 vaalitaisteluun ja on siittä saakka ollut sihteerinä Valkoisessa talossa. Curryn työpöytä on heti Clintonin soikean työhuoneen ulkopuolella.

Clinton kiistää

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton kiisti tänään jyrkästi väitteet, joiden mukaan hän olisi yrittänyt vaikuttaa yksityissihteerinsä Betty Currien todistajanlausuntoon.
-En ole koskaan pyytänyt ketään tekemään muuta kuin kertomaan totuuden, sanoi Clinton tiedotustilaisuudessa tänään.

Clintonin asianajaja haastaa erikoissyyttäjä Starrin oikeuteen

Yhdysvaltain presidentin Bill Clintonin asianajaja aikoo haastaa erikoissyyttäjä Kenneth Starrin oikeuteen tietojen vuotamisesta tiedotusvälineille. Starr tutkii, onko Clintonilla ollut suhde Monica Lewinskyyn ja onko Clinton kehottanut Lewinskyä valehtelemaan. Clinton on kiistänyt syytteet.
(STT-Reuters-AFP)


Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.