Clinton kasvattanut etumatkaa Doleen

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on uusimman mielipidetiedustelun mukaan lisännyt etumatkaansa haastajaansa Bob Doleen. Eilen julkistettu Newsweekin kysely antaa Clintonille 47 ja Dolelle 40 prosentin kannatuksen. Miljardööri Ross Perot'a kannattaa seitsemän prosenttia äänestäjistä.

Republikaanien puoluekokouksen nostattaman julkisuuden myötä Dole nousi vastaavan kyselyn mukaan viikko sitten kahden prosentin päähän Clintonista. Kaksi viikkoa sitten Clintonin etumatka oli vielä 20 prosenttia. Tarkkailijat arvelevat Clintonin aseman vahvistuneen hänen ilmoitettuaan perjantaina tupakan luokittelemisesta riippuvuutta aiheuttavaksi huumeeksi.

Newsweekin mukaan 74 prosenttia äänestäjistä kannattaa toimia, joilla estetään tupakan markkinointi ja myynti teini-ikäisille. Tupakkateollisuuden tukea nauttivat republikaanit ovat perinteisesti vastustaneet tupakan vastaisia toimia, mutta Bob Dole kiitteli eilen Clintonia tupakan vaarojen tunnustamisesta. Dole ilmoitti kannattaneensa jo pitkään tupakkatuotteiden pitämistä alaikäisten ulottumattomissa.

Samassa yhteydessä Dole syytti Clintonin hallintoa tehottomista toimista huumeongelmien hoitamisessa. Dolen mukaan Clintonin aikana nuorten huumeiden käyttö on selvästi lisääntynyt. Dole vakuutti julistavansa huumeiden vastaisen sodan, jos tulee valituksi presidentiksi.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat