Clinton jättää ohjusasiat seuraajalleen

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ei aio ottaa kantaa kansalliseen ohjustentorjuntajärjestelmään. Hän jättää päätöksen kiistellystä järjestelmästä maan uudelle presidentille.

Clintonin mukaan ohjuskilpiteknologiaan ei voi vielä täysin luottaa teknisten ongelmien vuoksi ja siksi kokeita on tehtävä vielä lisää. Clintonin päätös ei tullut suurena yllätyksenä, koska kaikki kolme ohjuskoetta ovat epäonnistuneet joko osittain tai kokonaan.

Muut Nato-maat vastustavat ohjustentorjuntajärjestelmä, koska se rikkoo Venäjän kanssa solmittua sopimusta ja voisi johtaa uuteen varustelukierteeseen. Tähän mennessä ainakin Britannia, Saksa, Italia ja Tanska ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä, että kiistellyn järjestelmän käyttöönotossa otetaan aikalisä.

Myös Venäjä tyytyväinen ratkaisuun

Clinton ja Putin

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tyytyväinen Clintonin päätökseen lykätä uutta ohjuspuolustusjärjestelmää. Putinin mukaan lykkääminen vahvistaa koko maailman turvallisuutta. Putinin mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maat olisivat täysin yksimielisiä ohjusjärjestelmää koskevista kysymyksistä.

Lykkäysilmoituksen jälkeen Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittivat, että Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit tapaavat toisensa ensi viikolla New Yorkissa. Viranomaisten mukaan tapaaminen varmistui, kun Clinton ilmoitti lykkäävänsä ohjusjärjestelmäpäätöstä. Clinton tapaa Vladimir Putinin YK:n Millenium-huippukokouksen yhteydessä. Edellisen kerran Clinton ja Putin tapasivat Japanissa heinäkuussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat