Clinton jatkoi hyökkäystään Obamaa vastaan

Yhdysvaltain demokraattien presidenttiehdokkaat Hillary Clinton ja Barack Obama eivät saaneet aikaan paljoakaan odotetussa vaaliväittelyssään. Keskiviikkoyönä Suomen aikaa pidetty tv-väittely oli kilpakumppanusten ensimmäinen julkinen kohtaaminen yli kuuteen viikkoon.

Väittely pidettiin Philadelphiassa, Pennsylvaniassa, eli osavaltiossa, jossa järjestetään seuraavat esivaalit ensi tiistaina.

Clinton oli hyökkäyskannalla. New Yorkin senaattorin oli lähes pakko turvautua hyökkäykseen, sillä asiantuntijoiden mukaan hänellä ei ole varaa hävitä Pennsylvaniassa.

Vaisu Obama Obama pysytteli yllättävän kesysti puolustuskannalla. Hän vaikutti välillä vaivaantuneelta, kun Clinton grillasi häntä. Esillä oli muun muassa Obaman lausunto katkerista äänestäjistä, jotka "tarrautuvat aseisiin tai uskontoon tai suhtautuvat vastenmielisesti niitä ihmisiä kohtaan, jotka eivät ole heidän kaltaisiaan".

Obama tunnusti, että sanavalinta oli onneton, mutta hänen mielestään kohu on poliittista ajojahtia.

- On varsin tyypillistä, että otetaan yksi lausunto, jota ei ole muotoiltu asiallisesti ja se hutkitaan hengiltä. Ja sitä senaattori Clinton on tehnyt neljän päivän ajan, hän piikitteli.

Obama sai vastata myös äänestäjän kysymykseen, miksi hän ei pidä takkinsa rinnuksessa Yhdysvaltain pienoislippua.

- En ole koskaan sanonut, etten käytä lippuneulaa tai että kieltäydyn siitä. Tällaisia tuulesta temmattuja asioita seurataan politiikassa pakkomielteisesti, Obama arvosteli.

Kielteinen Clinton

Clintonin hyökkäystaktiikan vaarana on se, että hänen kampanjaansa pidetään yhä kielteisempänä. Näin näyttää jo käyneen joidenkin mielipidemittausten mukaan.

Clinton joutui kuitenkin myöntämään, että myös Obama voi voittaa varsinaisessa vaalissa republikaanien John McCainin.

- Kyllä, kyllä, kyllä, hän puuskahti juontajien painostuksen jälkeen.

- Mutta olen mielestäni kykenevämpi ja paremmin valmistautunut.

Molemmat vakuuttivat myös pitävänsä tärkeimpänä sitä, että Valkoisessa talossa on ensi kaudella demokraatti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat