Clinton ja Putin sopivat plutonium-poistoista

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat käyneet tänään huippukokousneuvotteluja Moskovassa. Tapaamisessa on määrä käsitellä muun muassa Yhdysvaltain suunnitelmia rakentaa maalle ohjustentorjuntajärjestelmä. Johtajat ovat jo päässeet sopimukseen ydinaseiden valmistukseen soveltuvan plutoniumin hävittämisestä

Clinton Moskovassa

Venäjä ja Yhdysvallat sopivat myös yhteistyöstä ohjusten varhaiseen havaitsemiseen liittyvien järjestelmien kehittämisessä. Yhdysvaltain edustaja kuvasi tänään tiedotustilaisuudessa sopimuksia erittäin merkittäviksi sekä kansallisen että kansainvälisen turvallisuuden kannalta. Maat sitoutuvat hävittämään kaikkiaan 68 tonnia plutoniumia, jonka avulla ne voisivat valmistaa kymmeniätuhansia ydinaseita.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun ydinaseiden valmistukseen soveltuvan plutoniumin hävittämisestä on laadittu ohjelma. Plutoniumsopimusta on valmisteltu kaksi vuotta. Sen mukaan molemmat maat hankkiutuvat eroon 34 tonnista plutoniumia. Ohjelman toteuttaminen kestää parikymmentä vuotta ja maksaa miljardeja dollareita.

Putinin neuvonantajan mukaan jo maiden johtajien eilinen ensitapaaminen sujui hyväntahtoisessa ja leppoisassa ilmapiirissä. Clinton saapui Moskovaan eilen Berliinistä.
(STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat