Clinton ja Obama yhä tiukka taistelupari

Barack Obama ja Hillary Clinton taistelevat edelleen tasaväkisesti Yhdysvaltain demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuudesta. Kaksi päivää ennen niin sanottua supertiistaita Obama oli hienoisessa johdossa Kaliforniassa, mutta muissa tärkeimmissä osavaltioissa kummankin kannatus oli lähes tasoissa.

Kaliforniassa, josta valitaan eniten puoluekokousedustajia, Obama saa tuoreessa kyselyssä 45 prosentin kannatuksen ja Clinton 41 prosentin. Virhemarginaali on 2,9 prosenttiyksikköä. Clintonin johto puolestaan New Jerseyssa ja Missourissa on pienempi kuin virhemarginaali.

- Jos olette nyt tukenani, taistelen rinnallanne läpi näiden vaalien. He (republikaanit) eivät ole jättäneet minua rauhaan näiden 16 vuodenaikana, ja olen yhä täällä heidän kauhukseen, Clinton vitsaili New Mexicon osavaltiossa.

Clinton viittasi vuoteen 1992, jolloin hänen aviomiehensä Bill Clinton voitti George Bushin.

Obama väitti puolestaan olevansa altavastaajana, vaikka hän on päihittänyt Clintonin Etelä-Carolinassa ja Iowassa.

- Clinton on yhä suosikki, siitä ei ole epäilystäkään. Pärjäämme, kun ihmiset oppivat tuntemaan minut ja kuulevat tekemisistäni.

Supertiistai ei näytä vielä ratkaisevan kilpaa Clintonin ja Obaman kesken.

- Kävipä silloin kuinka tahansa, niin aika varmasti voidaan sanoa tilanteen olevan niin tasaväkinen, ettei ratkaisua synny tiistaina, sanoi kyselyasiantuntija John Zogby.

McCain vahvoilla republikaanien leirissä

Republikaanien osalta John McCainilla on kaksinumeroinen johto New Yorkissa, New Jerseyssa ja Missourissa. Mitt Romneylla taas on pieni etumatka Kaliforniassa.

- Kalifornia saattaa olla viimeinen puolustuslinja Romneylle, Zogby arvioi.

- Mutta vaikka hän voittaisikin siellä, ei peli mene ehkä kokonaan uusiksi. McCainia vastustavat republikaanit saisivat joka tapauksessa toivoa tämän pysäyttämisestä.

McCain kampanjoi voitonvarmana eteläisissä osavaltioissa viikonloppuna.

- Puolueen yhdistämisestä tulee tärkeä tehtävä. Uskon, että pystyn siihen, hän vakuutti.

Kaikkiaan 24 osavaltiossa pidetään esivaalit tiistaina. Esivaaleissa valitaan edustajia ensi kesän puoluekokouksiin, joissa kumpikin puolue valitsee ehdokkaansa marraskuussa järjestettäviin presidentinvaaleihin. Tiistaina on jaossa yli puolet demokraattien puoluekokouspaikoista ja noin 40 prosenttia republikaanien puoluekokouspaikoista.

Demokraattien esivaaleissa puoluekokousedustajia valitaan eri osavaltioissa suhteellisella vaalitavalla. Näin häviäjäkin voi saada varsin runsaasti edustajia puoluekokoukseen. Republikaanien leirissä sen sijaan voittaja vie useimmissa osavaltioissa koko potin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat