Clinton huolissaan serbien turvallisuudesta

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on huolissaan Kosovon serbeihin kohdistuvasta väkivallasta. Lukuisat serbit ovat viime päivinä joutuneet maakuntaan palaavien albaanien kostotoimien uhreiksi. Clinton painotti eilen, että Nato ei salli kostotoimien jatkuvan. Hän muistutti, että Kosovon vapautusrintama UCK on sitoutunut aseistariisuntaan ja että sissiliikkeen johtaja on vedonnut serbeihin, jotta nämä jäisivät Kosovoon.

Sotilasliitto Naton Euroopan joukkojen komentaja kenraali Wesley Clark puolestaan sanoi eilen, että Kosovoon pitäisi pikaisesti luoda kansainväliset poliisijoukot väkivaltaisuuksia ehkäisemään. Clark esitti näkemyksensä sen jälkeen, kun Nato oli ilmoittanut yhden italialaisen rauhanturvaajan ja 14 paikallisen siviilin saaneen surmansa Kosovossa viimeisen vuorokauden kuluessa.

Naton joukoissa palvellut italialainen sotilas kuoli Pristinassa. Naton tiedottajan mukaan sotilas haavoittui "vahingossa" aseen lauetessa. Hänet vietiin sairaalaan, jossa hän menehtyi myöhään toissailtana. Myös neljäntoista paikallisen siviilin ruumiit on löydetty viime vuorokauden aikana. Menehtyneiden siviilien joukossa oli kolme serbiä, joiden ruumiit löydettiin Pristinan yliopistolta. Paikallisessa sairaalassa on myös sattunut välikohtaus, jossa kuoli kaksi ihmistä. Myös sairaalan sairaanhoitaja loukkaantui.

Muidenkin siviilien ruumiita on löydetty Pristinasta, kertoi tiedottaja, mutta kieltäytyi paljastamasta heidän kansallisuuttaan. Hän sanoi heidän kaikkien olleen "kosovolaisia". Eilen illalla amerikkalaissotilaat ampuivat yhden siviilin, joka sotilaiden mukaan hyökkäisi heitä vastaan lähellä Pristinaa.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat