Clinton esitti veroleikkauksia linjapuheessaan

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton on esittänyt noin 350 miljardin dollarin, eli yli 2000 miljardin markan veroleikkauksia.

Bill Clinton

Veropaketti sisältää mm. yhteisverotuksen kevennyksiä, apua vähätuloisten eläkesäästämiseen sekä laajennuksia verovähennysoikeuksiin. Clinton esitteli veropakettinsa perinteisessä liittovaltion tilaa käsittelevässä puheessaan. Clintonin ehdotti myös runsasta lisärahoitusta koulutukseen ja terveydenhuoltoon.
-Koska koulutus on avain lastemme tulevaisuuteen, meidän pitää huolehtia siitä, että lapsillamme on tuo avain, sanoi Clinton varhain aamulla Suomen aikaa pitämässään puheessa.

Clinton lupasi edistää potilaiden oikeuksia koskevaa lakia, laajentaa yhteiskunnan maksamaa terveydenhuoltoa ja nostaa minipalkkoja. Uudistusesitykset ja erilaiset verohelpotukset oli suunnattu pääasiassa pieni -ja keskituloisille.

Clinton puuttui odotettua tiukemmin aseiden ostoon. Hän esitti pakollisia, kuvallisia aseidenostotodistuksia. Asekauppaan voisi mennä vasta sitten, kun ostolupa osoittaisi, että pakolliset taustatarkistukset on tehty.
Clinton sivusi puheessaan myös ulkopolitiikkaa. Hän sanoi, että Yhdysvaltojen pitää rohkaista Venäjää ja Kiinaa liittymään demokraattisten, vakaiden maiden joukkoon. Clinton piti erittäin tärkeänä myös Lähi-Idän rauhansopimuksen aikaansaamista ja Pohjois-Irlannin rauhaa.

Clinton peräänkuulutti kansainvälistä kauppasopua, ja hän lupasi taistella AIDS:ia ja kehitysmaissa jyllääviä tauteja, malariaa ja tuberkuloosia vastaan.

Clintonin viimeinen linjapuhe

Kyseessä oli presidentti Bill Clintonin viimeinen maan tilaa käsittelevä linjapuhe, sillä hänen viimeinen presidenttivuotensa on jo alkanut. Clinton ei pitänyt kuitenkaan varsinaista testamenttipuhetta, vaan halusi korostaa, että hän työskentelee yhä tiiviisti ajaakseen tärkeiksi kokemiaan keskeneräisiä asioita. Puheessa kuultiin hengästyttävä määrä erilaisia uudistuksia, joiden läpimeno republikaanien hallitsemassa kongressissa on kuitenkin suhteellisen epävarmaa.

Presidentti Clinton muistutti amerikkalaisia siitä, kuinka hyvin asiat maassa ovat.
-Koskaan aiemmin kansakuntamme ei ole nauttinut kerralla niin suuresta vauraudesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä ilman merkittäviä sisäisiä kriisejä tai ulkoisia uhkia, painotti Clinton.

Clinton muistutti myös, että hänen kaudellaan on koettu Yhdysvaltain historian pisin taloudellinen nousukausi. Hän toisti suunnitelmansa siitä, että valtiovelka voitaisiin maksaa kaksi vuotta suunniteltua aiemmin, eli vuoteen 2013 mennessä.

Presidentti Clinton käytti tilaisuutta hyväkseen puskeakseen eteenpäin varapresidentti Al Goren presidenttikampanjaa. Varapresidentti on perinteisesti puhujalavalla yhtäaikaa presidentin kanssa. Hän jakoi Gorelle kunniaa lukuisista onnistuneista uudistuksista sekä ylisti Goren johtajanominaisuuksia.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat