Citykanin voi nykyään pyytää elävänä

Citykanien pyytämistä helpotetaan metsästysasetuksen muutoksella. Valtioneuvosto on hyväksynyt muutoksen, jonka mukaan villikaneja on mahdollista pyytää käyttämällä elävänä pyytävää loukkua. Tämän lisäksi sallitaan pienoiskiväärin tai nykyistä pienempikaliiperisen haulikon käyttö. Aiemmin nämä menetelmät ovat vaatineet poikkeusluvan.

- Elävänä pyytävän loukun käyttäminen vaatii joka tapauksessa metsästysluvan. Ja koska on kyseessä riistaeläin, myös maanomistajan luvan, muistuttaa maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi.

Myös villikanin rauhoitusaikaa pienennettiin alkamaan vasta huhtikuun alussa, kun tähän mennessä se on alkanut maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Rauhoitusaika loppuu elokuun viimeisenä päivänä.

Niemi uskoo, että muutoksella on suurta merkitystä varsinkin Helsingin kaupungille, joka pyrkii rajoittamaan kaupungin kanikantaa.

Villikanikanta on Helsingissä kasvanut voimakkaasti 2000-luvun ajan. Levinneisyys yltää jo Kehä III:n ulkopuolelle. Kanikanta on aiheuttanut taloudellisia menetyksiä, koska puistokasveja ja puita on tuhoutunut. Kanit aiheuttavat vahinkoja myös hautausmailla kaivamalla hautakivien perustuksia ja syömällä kasveja.

Lue myös:

    Uusimmat