Cityconin kiinteistökaupat tuottivat tulosta

Viime vuonna lähes kahdella miljardilla kiinteistökauppoja tehnyt Citycon paransi tulostaan selvästi.

Yhtiön hallussa on niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin maassa isoja kauppakeskuksia, joita sille viime vuonna myivät muiden muassa Kesko ja Merita sekä vakuutusyhtiöt Sampo ja Pohjola.

Kaiken kaikkiaan Citycon paransi tulostaan viime vuonna 84 prosenttia, sillä tulos rahoituserien jälkeen kasvoi 95 miljoonaan markkaan edellisvuoden vajaasta 52 miljoonasta. Konsernin liikevaihto kaksinkertaistui 330 miljoonaan markkaan edellisvuoden 153 miljoonasta.

Tänään julkaisemansa vuosituloksen mukaan liikevaihtoa kasvattivat eniten kesäkuussa solmitut kauppakeskuskaupat. Hankintaan kuuluivat Vantaalla sijaitsevat Myyrmanni, Isomyyri ja Tikkuri sekä Espoon Lippulaiva ja Espoontori.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta se omistaa mm. Lahden, Salon, Rovaniemen ja Savonlinnan kauppakeskukset. Citycon hankki lisäksi vähemmistöosuuden Tampereen Koskikeskuksesta ja Jyväskylän Jyväskeskuksesta.

Tältä vuodelta yhtiö odottaa samantasoista kasvua kuin viime vuodelta, sillä kaupan vuokratilojen kysyntä jatkuu edelleen vilkkaana. Cityconin osakekohtainen tulos parani 0,67 markkaan edellisvuoden 0,58 markasta. Osinkoa yhtiö ehdottaa jaettavaksi 40 penniä osakkeelta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat