Cinderella Man oli esillä Venetsiassa

Russell Crowen ja Renée Zellwegerin uusi elokuva Cinderella Man näytettiin maanantaina 5. syyskuuta Venetsian filmijuhlilla. Ron Howardin ohjaama elokuva kertoo tarunhohtoisesta nyrkkeilijästä, Jim Braddockista, joka kuin ihmeen kautta raivasi tiensä nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestariksi. Elokuva on samalla kuvaus Yhdysvaltain 1930-luvusta ja tällöin maata koetelleesta ankarasta lamasta.

Elokuvan kuvaukset veivät Russell Crowen punttisalille, sillä Oscar-voittajan oli pudotettava huomattavasti painoa mahtuakseen Braddockin rooliin. Samalla temperamenttinen filmitähti kokeili aitoa nyrkkeilyä ja loukkasi samalla olkapäänsä kahdeksi kuukaudeksi.

Crowen mielestä nyrkkeilijän fyysisyyden autenttinen kokeminen oli kuitenkin roolin kannalta olennaista.

- Roolihahmoni fyysisyyden tavoittaminen oli erittäin haastavaa. Jos teet elokuvaa nyrkkeilijästä, on kunnioitettava sitä tosiasiaa, että kuvaat huippuluokan urheilijaa. Joten on paras nostaa peppu penkistä ja treenata.

Cinderella Manin tuottaja on Brian Grazer, jonka kanssa Ron Howard työskenteli myös parhaan elokuvan Oscarin voittaneen Kaunis mieli -elokuvan yhteydessä. Käsikirjoittaja on niin ikään Oscar-voittaja, Akiva Goldsman. Oscar-voittajien tiimi on jo nostanut spekulaatioita Cinderella Manin mahdollisuuksista ensi talven Oscar-kilvassa, vaikka kesäkuussa USA:n ensi-iltansa saanut leffa ei ole menestynyt erityisen hyvin lippuluukuilla rapakon takana.

Ohjaaja Ron Howard myöntää, että Oscar-gaala on käynyt mielessä.

- Tietenkin se olisi hienoa. Se oli hienoa Kaunis mieli -elokuvan kanssa ja silloin, kun Apollo 13 sai niin monta Oscar-ehdokkuutta. Olisi upeaa kokea sama uudestaan.

Renée Zellweger sen sijaan ei ainakaan vielä Venetsiassa Oscareita murehtinut.

- En ajatellut asiaa aiemmin enkä ajattele asiaa nytkään. Voitan jo siinä vaiheessa, kun saan ylipäätään tehdä elokuvan. Tällaista kokemusta ei voi ylittää.

Cinderella Man saa Suomen ensi-iltansa perjantaina 23. syyskuuta.

(MTV3-APTN)

Lue myös:

    Uusimmat