CIA: Bin Laden -nauha aito

Osama bin Laden ottaa tuoreella ääninauhalla täyden vastuun Yhdysvaltain vuoden 2001 terrori-iskuista. Keskustiedustelupalvelu CIA pitää nauhaa aitona.

Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelun CIA:n asiantuntijat pitävät tuoretta Osama bin Ladenin ääninauhaa aitona. Nauhalla bin Laden vakuuttaa, ettei Zacarias Moussaouilla ollut mitään tekemistä vuoden 2001 terrori-iskujen kanssa.

Moussaoui, 37, tuomittiin tässä kuussa elinkautiseen vankeuteen amerikkalaisessa tuomioistuimessa. Bin Laden ottaa internetissä julkaistulla ääninauhalla vastuun terrori-iskuista ja sanoi valinneensa itse hyökkäyskohteet.

- Olen vastuussa tehtävien antamisesta 19 veljelle, jotka osallistuivat syyskuun 11. päivän hyökkäyksiin vuonna 2001, bin Laden sanoo nauhalla.

Tämä on asiantuntijoiden mukaan ensi kerta, kun bin Laden selkeästi ilmoittaa olevansa vastuussa näistä New Yorkissa ja Washingtonissa tehdyistä lentokoneiskuista.

Moussaoui tuomittiin toukokuun alussa elinkautiseen osallisuudesta vuoden 2001 iskujen suunnitteluun. Myöhemmin Moussaoui vakuutti yllättäen syyttömyyttään ja vaati tuomion kumoamista.

Bin Laden sanoo ääninauhalla myös, että amerikkalaisten Guantanamossa pitämillä vangeilla ei ole mitään tekemistä syyskuun 11. päivän iskujen kanssa, kahta vankia lukuun ottamatta.

Läntisten asiantuntijoiden mukaan bin Ladenin tavoitteena ei ole niinikään Moussaouin puolustaminen kuin Yhdysvaltojen viranomaisten nolaaminen ja heidän voimattomuutensa osoittaminen.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat